sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Hieman vanhempi tunnustus


Tunnustuksen säännöt: 
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille.
3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. 
Sain tunnustuksen Yöpöydän kirjat -blogin Nafisanilta muutama kuukausi sitten, eli hieman jälkijunassa tulee tämä tunnustuksen tekeminen. Nyt tuli kuitenkin sopiva hetki tehdä tämä. Kuvat on otettu täältä.



Ja jaan tunnustuksen sinulle, eli kaikille ketkä tämän lukevat ja haluavat tämän tehdä. :)

lauantai 5. tammikuuta 2013

Torey Hayden: Tiikerin lapsi

Alkuteokset: One Child ja The Tiger's Child
Ilmestymisvuosi: 1996
Sivumäärä: 428

Kuusivuotias Sheila ei puhunut. Ei itkenyt koskaan. Hänen silmänsä olivat täynnä polttavaa vihaa.

Elämä on jakanut Sheilalle kurjat kortit. Äidin hylkäämästä ja alkoholisti-isän pahoinpitelemästä tytöstä tulee lapsi, jota aikuisetkin pelkäävät.
Odottaessaan paikkaa suljettuun laitokseen Sheila joutuu vaikeasti häiriytyneiden lasten luokalle, jota Torey Hayden opettaa. Siitä alkaa pohjimmiltaan poikkeuksellisen lahjakkaan tytön kivinen tie kohti elämää, jossa hänelläkin on paikkansa.
Vähä vähältä opettajan ja oppilaiden välille rakentuu vahva yhteys. Menestyksen hetkiä seuraavat usein vakavat takaiskut, mutta kaikesta selvitään. Ja vaikka yhteys välillä ulkoisesti katkeaakin, se kestää henkisesti, ja kantaa varttuvaa Sheilaa aikuisuuteen asti. 

 Tiikerin lapsi sisältää kaksi kirjaa. Ensimmäinen osa on Sheilan lapsuudesta Haydenin opetuksessa häiriytyneiden lasten luokalla ja toinen osa tytön elämästä nuoruudesta aikuisuuteen. Ensimmäinen osa oli niin hyvä, että luin sen kerralla läpi. Todella koskettavaa ja samalla rankkaa tekstiä siitä millaisen lapsuuden Sheila on kokenut. Toinen osa taas ei ollut läheskään niin "tarinamainen" ja Haydenistakin alkoi tulla tuon huonoja puolia esille. Ei läheskään yhtä mukaansa tempaava kuin ensimmäinen osa, mutta se oli kuitenkin mielenkiintoista lisätietoa siitä miten ja millaiseksi ihmiseksi Sheila kasvoi.
Luin ensimmäisen kerran Torey Haydenin pari kirjaa ainakin viisi vuotta sitten ja kokonaan unohdin sen jälkeen nämä Haydenin kirjat. Nyt onneksi tämä kirja tuli vastaan ja pääsin taas lukemaan yhden kiinnostavan tositarinan tällaisesta häiriintyneiden lasten luokalla olleesta lapsesta. Hayden osaa todella kirjoittaa hyvin näistä lapsista ja yhden näistä kirjoista kun lukee niin pitää heti päästä lukemaan lisää näitä. Nyt en millään malttaisikaan odottaa, että pääsen lukemaan taas yhden Haydenin kirjan lisää.

 ★★★★+

perjantai 4. tammikuuta 2013

Felon

Viime viikonloppuna teki mieli kattoa jokin elokuva mikä olisi myös varmasti hyvä, koska olin alottanut paria päivää aikasemmin katsomaan kahta huonoiksi osoittautuneita elokuvia joista jäi paha maku suuhun. Muistin nähneeni tämän vankilaan sijoittuvan elokuvan aijemminkin ja tiesin jo, että tämä on uudelleen katsomisen arvoinen.

Wade Porter on tavallista arkea vaimonsa ja poikansa kanssa elävä mies, jonka yritys menestyy ja hänen koko elämänsä on hyvällä mallilla, kunnes tuo laitetaan vankilaan kolmeksi vuodeksi liiallisesta itsepuolustuksesta.

Yksi parhaista vankila leffoista joita minä olen katsonut. Päähenkilöä näyttelevä Stephen Dorff tekee loistavan roolisuorituksen ja elokuvassa on kaikki palaset muuten kohdallaan, mutta ehkä jos jotain miinusta pitäisi antaa niin vanginvartioiden johtajaa näyttelevä Harold Perrinaeu Jr ei ollut ihan nappivalinta. Tämä toiminta draama elokuva kaikkine tappeluineen on myös koskettava. Hienosti onnistuttu myös kuvaamaan miehen sisäistä kasvua ja muuttumista vankilassa.

★★★★ ½