perjantai 30. elokuuta 2013

The Prestige

Ohjaaja: Christopher Nolan
Valmistusvuosi: 2006
Genre: Trilleri, Draama
Arvosana: ★★★

Hyviä elokuvia on vaikea löytää jos sattuu olemaan todella kriittinen niiden suhteen. Katsoin pari vuotta sitten todella paljon elokuvia ja mitä parempia elokuvia näki, sen kriittisemmäksi niiden suhteen tuli. Nyt en ole vähään aikaan katsonut juuri ollenkaan elokuvia, kunnes tänään youtubessa törmäsin sattumalta tähän. Pidän kaikista sellaisista elokuvista missä päähenkilönä on joku joka on aina askeleen edellä muita. Tällaisista elokuvista ja sarjoista esimerkkinä Pako sarjan Michael Scofield, Yön ritarin (Batman) Jokeri ja V for vendetan valkonaamioinen V. Tämän elokuvan trailerin katsottuani oli elokuva heti pakko nähdä -listalla. 

Taikatemput ovat aina viihdyttäviä ja mikä niissä on parasta on juuri niiden salaperäisyys. Niiden tekijä on askeleen edellä muita eikä paljasta salaisuuttaan. Tämä elokuva sijoittuu 1900-luvun Lontooseen, jossa on kaksi taikuria jotka alkavat kohtalokkaasti pilaalle menneen tempun jälkeen kilpailla keskenään. Loistavat näyttelijät, kaikki pienet yksityiskohdat ja juoni joka laittaa aivot työskentelemään, takaavat mestariteoksen! Elokuvan päätyttyä jäi vain sellainen olo päälle, että tätä ei voi olla hehkuttamatta, mutten tiedä mitä sanoa. Jätti sanattomaksi. Liian hyvä!

Elokuva ei päästä katsojaa otteestaan hetkeksikään. Tarina etenee pala palalta ja vetää mukaansa henkeä salpaavasti. Taianomaisen hyvä kaikkine taikatemppuineen. Kun tarina on näin hieno on onneksi elokuvaan mukaan saatu myös täydelliset näyttelijät. Pääosissa Christian Bale ja Hugh Jackman jotka vain sopivat huikean hyvin rooleihinsa niin, ettei jää mitään valittamisen varaa. Mukana myös Michael Caine, Andy Serkis ja Scarlett Johansson. 

Tarinan kerronta tyyli on yksinkertaisesti hieno. Kaikki juonikkaat ja nerokkaasti aseteltut takaumat pitävät katsojan tiiviisti keskittyneenä elokuvaan aivan alusta loppuun asti. Aivan elokuvan loppu jättääkin sitten ajateltavaa vielä pitkäksi aikaa. Huikea elokuva jonka katson varmasti pian toisenkin kerran!


Elokuvat eivät varsinaisesti kuulu tähän blogiin, mutta kun johonkin tällaiseen elokuvaan törmää, joka ei paljon julkisuutta ole saanut, en voinut olla kirjoittamatta tästä. Traileri ei tee oikeutta elokuvalle, mutta antaa kuitekin hieman makua siitä, millaisesta elokuvasta on kyse. 

Kirjojen lukeminen sujuu tällä hetkellä hitaasti, mutta varmasti. Koulutehtävänä on lukea lähes ylitsepääsemättömän puuduttava tekstinen kirja, jonka vuoksi en viitsi uppoutua muihin kirjoihin, koska se on pakko lukea. Pieni tauko siis jatkuu vielä luultavasti hetken ajan, kunnes saan kirjan luettua tai luovutan ja siirryn parempiin kirjoihin.

1 kommentti:

  1. Nyt kuulostaa kyllä liian hyvältä! En edes tiennyt, että siitä on kirjakin. Tuon sinun kirjasta tehdyn bloggauksen juuri luettuani päätin kyllä viimeistään, että pakko kyllä hankkia tuo kirja käsiini. :D

    Kävin juuri lähikirjastojen sivuilla, mutta eihän sitä täältä näytä löytyvän, joten täytyy laittaa heti netistä tilaukseen. Elokuvasta pidin niin paljon, että jos kirjakin kerran saa noin hyviä arvosteluja sinulta niin se ei sitten voi olla missään nimessä huono!

    Englannin kielen taitooni en ole aijemmin luottanut tarpeeksi, että olisin yhtään kirjaa englanniksi lukenut, mutta tämä on kyllä aivan pakko lukea. Kiitos paljon vinkistä! :)

    VastaaPoista