keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Nora Roberts: Puhelintyttömurhat

Alkuteos: Brazen Virtue
Ilmestymisvuosi: 1988
Sivumäärä: 311

Ensimmäisenä kirjana sain tänään luettua loppuun Nora Robertsin Puhelintyttömurhat. Alotin sitä jo viime viikolla serkuilla ollessani, mutta siellä ei riittänyt oikein aika sitä lukea, niimpä sain tänään sen vasta luettua loppuun. Tuo on meidän kirjahyllyssä jo kauan lojunut ja mä taisin sen pari vuotta sitten jo kerran lukea, mutta nyt piti lukea uudelleen, kun en siitä oikeastaan mitään muistanut.

Kunniallinen opettaja Kathleen muuntuu iltaisin hunajaääniseksi puhelintytöksi, Desireeksi. Tietämättään hän on valloittanut nuorukaisen, joka nyt haluaa hänet kokonaan - ja kiertää puhelimen johdon Desireen kaulan ympärille. Murhatutkimuksia vetävillä poliiseilla on vastassaan vaarallinen ja älykäs psykopaatti, jolta yksikään puhelintyttö ei ole turvassa. Ei edes Grace, Kathleenin houkutuslinnuksi heittäytyvä sisar.

Tämän kirjan valitsin luettavaksi ihan vain siitä syystä, että sen kirjailija on Nora Roberts joka kuuluukin maailman tämän hetken suosituimpiin ja myydyimpiin kirjailijoihin eikä siis ihme, että hän kuuluu myös minun lempikirjailijoihini ja odotin siksi kirjan myös olevan hyvä. Eikä kyllä tuottanut pettymystä tämäkään. Juoneltaan sen verran koukuttava, että ei sitä alkuun päästyä malttanut jättää käsistä. Pidin erityisesti Robertsin kirjoitustyylistä ja siitä, kuinka helppolukuinen kirja oli. Aika saman tyyppinen kuitenkin, kuin edeltävätkin Robertsin kirjat, mutta minua ei haitannut ollenkaan, koska ennalta arvatta tämä ei kuitenkaan ollut. Tämä taitaakin olla tähän asti lukemista Nora Robertsin kirjoista lempparini.

Tähtiä tekisi mieli antaa viisi, mutta taitaa nyt jäädä kuitenkin antamatta, koska olin tämän aijemminkin lukenut ja osasin odottaa tämän olevan hyvä.
★★★★½