The Prestige

Ohjaaja: Christopher Nolan
Valmistusvuosi: 2006
Genre: Trilleri, Draama
Arvosana: ★★★★

Hyviä elokuvia on vaikea löytää jos sattuu olemaan todella kriittinen niiden suhteen. Katsoin pari vuotta sitten todella paljon elokuvia ja mitä parempia elokuvia näki, sen kriittisemmäksi niiden suhteen tuli. Nyt en ole vähään aikaan katsonut juuri ollenkaan elokuvia, kunnes tänään youtubessa törmäsin sattumalta tähän. Pidän kaikista sellaisista elokuvista missä päähenkilönä on joku joka on aina askeleen edellä muita. Tällaisista elokuvista ja sarjoista esimerkkinä Pako sarjan Michael Scofield, Yön ritarin (Batman) Jokeri ja V for vendetan valkonaamioinen V. Tämän elokuvan trailerin katsottuani oli elokuva heti pakko nähdä -listalla. 

Taikatemput ovat aina viihdyttäviä ja mikä niissä on parasta on juuri niiden salaperäisyys. Niiden tekijä on askeleen edellä muita eikä paljasta salaisuuttaan. Tämä elokuva sijoittuu 1900-luvun Lontooseen, jossa on kaksi taikuria jotka alkavat kohtalokkaasti pilaalle menneen tempun jälkeen kilpailla keskenään. Loistavat näyttelijät, kaikki pienet yksityiskohdat ja juoni joka laittaa aivot työskentelemään, takaavat mestariteoksen! Elokuvan päätyttyä jäi vain sellainen olo päälle, että tätä ei voi olla hehkuttamatta, mutten tiedä mitä sanoa. Jätti sanattomaksi. Liian hyvä!

Elokuva ei päästä katsojaa otteestaan hetkeksikään. Tarina etenee pala palalta ja vetää mukaansa henkeä salpaavasti. Taianomaisen hyvä kaikkine taikatemppuineen. Kun tarina on näin hieno on onneksi elokuvaan mukaan saatu myös täydelliset näyttelijät. Pääosissa Christian Bale ja Hugh Jackman jotka vain sopivat huikean hyvin rooleihinsa niin, ettei jää mitään valittamisen varaa. Mukana myös Michael Caine, Andy Serkis ja Scarlett Johansson. 

Tarinan kerronta tyyli on yksinkertaisesti hieno. Kaikki juonikkaat ja nerokkaasti aseteltut takaumat pitävät katsojan tiiviisti keskittyneenä elokuvaan aivan alusta loppuun asti. Aivan elokuvan loppu jättääkin sitten ajateltavaa vielä pitkäksi aikaa. Huikea elokuva jonka katson varmasti pian toisenkin kerran!

Elokuvat eivät varsinaisesti kuulu tähän blogiin, mutta kun johonkin tällaiseen elokuvaan törmää, joka ei paljon julkisuutta ole saanut, en voinut olla kirjoittamatta tästä. Traileri ei tee oikeutta elokuvalle, mutta antaa kuitekin hieman makua siitä, millaisesta elokuvasta on kyse. 

Kirjojen lukeminen sujuu tällä hetkellä hitaasti, mutta varmasti. Koulutehtävänä on lukea lähes ylitsepääsemättömän puuduttava tekstinen kirja, jonka vuoksi en viitsi uppoutua muihin kirjoihin, koska se on pakko lukea. Pieni tauko siis jatkuu vielä luultavasti hetken ajan, kunnes saan kirjan luettua tai luovutan ja siirryn parempiin kirjoihin.

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

 Alkuteos: The Statistical Probability of Love at First Sight
Ilmestymisvuosi: 2012
Sivumäärä: 203
Arvosana: ★★★

Seitsemäntoistavuotiaan Hadleyn vanhemmat ovat eronneet, ja isä on muuttanut Connecticutin-kodista Englantiin. Kesäloman alussa Hadley joutuu matkustamaan Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, vaikka mikään ei ole hänestä vastenmielisempää. 

      Sattuman oikusta Hadley tapaa New Yorkin kentällä salaperäisen brittipojan, Oliverin, ja nuoret päätyvät lentokoneessa yllättäen vierekkäisille paikoille. Yli seitsentuntisen lennon aikana Hadley ja Oliver tutustuvat, ja tuntuu kuin he ilmiömäisesti täydentäisivät toisiaan.

      Lentokentän tungoksessa Hadley kuitenkin kadottaa Oliverin. Kiiruhtaessaan kohti vihkikirkkoa Hadleyn mielessä on vain Oliver ja lentokentällä vaihdettu taianomainen suudelma. Hadley ei tiedä edes Oliverin sukunimeä, mutta hänet on pakko löytää.

Englanninkielisen alkuteoksen nimeä kirjoittaessani tuohon alkuun sain moneen kertaan katsoa, että menee varmasti oikein, enkä oikein ole vieläkään varma. On kyllä harvinaisen pitkä nimi, mutta aika hauska. Suomennos ei niinkään. Minun kiinnostukseni se joka tapauksessa herätti ja luin hyviä arvosteluita tästä kirjasta. En kuitenkaan sitä lähikirjastostani löytänyt joten unohdin koko kirjan. Nyt sitten sattumalta jostain poistolaarista kirjakaupasta tämän löysin ja täytyihän tuo ostaa. 

Kirja oli pienoinen pettymys. Siinä oli paljon aineksia siihen, että se olisi minut ihastuttanut, mutta sitä se ei täysin tehnyt. Matkustelen itse melko paljon ja pidän yleensä matkustamiseen liittyvistä kirjoista joissa vietetään aikaa lentokentillä, juna-asemilla ja muissa vastaavissa paikoissa, joissa aika on tavallaan pysähdyksissä. Siltä osalta kirja upposi minuun, pidin siitä kuinka lentokenttä oli kuvailtu ja tunnelma siellä. Myös kevyt kerronta ja ajan hidas liikkuminen suloisesti alkavassa tarinassa vaikutti hyvältä alulta, mutta tarinan edetessä Hadleyn ja Oliverin rakkaustarina taas ei uponnut täysin minuun.

Minulta meni kirjaa lukiessani jotenkin kokonaan ohi se hetki kun Hadley ihastui Oliveriin. Tapahtui se sitten hitaasti tai nopeasti, minä en jotenkin pintaa syvemmälle heidän tarinaansa nähnyt. Aion lukea vielä joskus tämän kirjan toisenkin kerran ja toivon, että huomaan silloin jotain mikä minulta saattoi nyt jäädä huomaamatta. Muuten mielestäni kirjassa oli hyvin käsitelty Hadleyn ja Oliverin suhteista heidän vanhempiinsa. Kirja oli hyvä, mutta toivon sen olevan vielä parempi toisella lukukerralla.

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

 Alkuteos: Hush, Hush
Ilmestymisvuosi: 2009
Sivumäärä: 299
Arvosana: ★★

Romanssinpoikaset, illat hämyisessä pelihallissa ja yön selkään kiitävät moottoripyörät eivät kuuluneet Nora Greyn elämään. Kunnes hänen biologian opiskeluparikseen ilmestyy Patch-niminen salaperäinen muukalainen. Tumman ja synkänkomean Patchin tutkimaton hymy ja ihmeelliset silmät kiehtovat Noraa kuin yölamppu perhosta. Kuka Patch oikein on ja mistä hän on tullut? Poika tuntuu olevan kaikkialla missä Norakin, lukevan tämän ajatuksia ja tietävän hänestä jopa ystäviä enemmän. Rakastuminen ei ole koskaan ollut näin enkelimäisen ihanaa - ja äkkiä myös tappavan vaarallista.
 Patchin ilmaantumiseen kytkeytyy sarja selittämättömiä ja pelottavia tapahtumia, jotka saavat Noran epäluuloiseksi. Voiko Patchiin turvautua vai pitäisikö juuri häntä varoa? Noran etsiessä vastauksia hän törmää totuuteen, joka on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Hän huomaa olevansa osa kostonhimosta, uhrimurhista, lankeemuksistaa ja kielletystä rakkaudesta koostuvaa vyyhteä. Käynnissä on ikiaikainen taistelu, joka käydään kuolemattomien ja langenneiden sielujen kesken...

Tyttö tapaa salaperäisen ja vaaraa uhkuvan pojan biologian tunnilla, jouduttuaan pojan pariksi. Tyttö kiinnostuu komeasta pojasta, mutta poika vaikuttaa haluavan vain päästä eroon tytöstä. Twilighthan tästä mieleen tuli heti ensimmäisenä. Huono versio vain siitä, jossa on enkeleitä tilalla. En pitänyt kirjan kirjoitustyylistä enkä oikeastaan yhdestäkään hahmosta koko kirjassa. Melkeinpä mitkään henkilöiden lausahdukset eivät olleet mitenkään kekseliäitä tai uskottavia, vaan lähinnä todella pinnallisia ja ärsyttäviä.

Paljon jätetään kertomatta ja vähän kaikkea on tungettu tarinaan mukaan. Turhia henkilöitä on aivan liikaa, eikä heistäkään kerrota oikeastaan mitään kiinnostavaa. Noran isä on kuollut äskettäin, äiti on paljon poissa, mutta ollessaan paikalla käyttäytyy epäuskottavasti, muutama etsivä ja poliisi, joidenka älyttömistä kysymyksistä en päässyt kärryille miksi niitä edes kysyttiin, Patchin kavereita, kamala määrä vihamiehiä/vihollisia jotka eivät liity millään tapaa oikein toisiinsa. Koko tarina oli hyvin sekava ja erikoisia paljastuksia tuli esiin koko ajan kuin jossain dekkarissa, kun ihmisiä murhailtiin.

Tämä kirja ei todellakaan sytyttänyt minua vaan sai enemmänkin ärsyyntymään suurimman osan ajasta mitä kirjan parissa vietin, mutta ei koko aikaa. Tarina parani loppua kohti sen verran, ettei kirjaa kuitenkaan kesken viitsinyt jättää. Uskoisin, että olisin pitänyt tästä huomattavasti enemmän jos kirjan henkilöiden puheissa olisi ollut edes hieman enemmän uskottavuutta. Odotin tältä kirjalta ainakin ihan mukiin menevää tarinaa, koska olin saanut paljon suositteluja tästä kirjasta, mutta eivät kyllä odotukset täyttyneet. Jää kyllä toinen osa lukematta.

Laini Taylor: Karou, savun tytär

Alkuteos: Daughter of Smoke and Bone
Ilmestymisvuosi: 2011
Sivumäärä: 538
Arvosana: ★★★★★

Karou opiskelee Prahan taidekoulussa ja hengaa kahviloissa kuten kuka tahansa nuori. Mutta Karou ei ole tavallinen tyttö. Hän osaa puhua kahtakymmentä kieltä ja on loistava piirtäjä, jonka luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia.
Muut eivät tiedä, että kimeerit ovat oikeasti Karoun ystäviä: Issa, joka on käärme vyötäisiltä alaspäin ja nainen vyötäisiltä ylöspäin; Yasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät. Ja Brimstone, oinaansarvinen toivomuskauppias, jonka salaperäinen firma on Karoun koti. Ihmeellistä kyllä, ihmiset näyttävät kimeerien silmissä vajaavaisilta, sillä tavallinen keho ilman muilta lajeilta lainattuja ominaisuuksia on heidän mielestään hukattu mahdollisuus.
Karou auttaa Brimstonea ja käy salaisilla matkoilla ympäri maailman. Yhdellä näistä matkoista Karou kohtaa Akivan, enkelin. Akivan tarkoitus on surmata Karou, joka kuitenkin pääsee pakoon. Akiva lähtee etsimään häntä ja huomaa pian rakastuneensa palavasti.

Aivan mahdottoman hyvä! Ihastuin kirjaan heti alusta alkaen. Koko alku asetelma tarinassa lupailee jo niin paljon. Karou on sinihiuksinen tyttö joka elää normaalissa maailmassa, mutta kuljettaa samaan aikaan hampaita ympäri maailman Brimstonelle jolla on oinaansarvet päässä. Kuulostaa melkein liiankin kummalliselta. Kun minulle selvisi, etteivät kimeerit tosiaan ole vain Karoun piirroslehtiön outoja puoli-ihmisiä vaan hän elää niiden kanssa, meinasin ruveta jo epäröimään onko tämä sittenkään sellainen kirja mistä pidän. Turhaan kuitenkin epäilin, tämä todellakin oli!

Karou on hyvä päähenkilö, tarpeeksi erikoinen sinisine hiuksineen tähän tarinaan ja siksi uskottava. Hän ei tiedä menneisyydestään oikeastaan mitään ja on muutenkin tietämätön ystäviensä kimeerien asioista, mikä saa tarinasta vain entistä mielenkiintoisemman ja jännittävämmän. Varsinkin kun hänelle alkaa selvitä asioita. Kirjan kaikki henkilöt sopivat niin hyvin tarinaan, ettei mikään tuntunut ikävältä henkilöltä lukuun ottamatta sitä seikkaa, että tarinassa liikkuu enkeleitä.

Kirjan mies päähenkilönä enkeli. Enkeli! Ei ei ei ei. Minä en pidä yhtään enkeleistä missään kirjoissa. Lentävät ihmiset taivaalla. En vain saa päähäni niitä liitämään luontevasti taivaalle suurin siivin. Olen jopa joissain tarinoissa, joissa enkeli on ollut pienessä sivuosassa, kuvitellut heidät vain mielessäni tavallisiksi ihmisiksi ilman siipiä. No tämä kirja onneksi teki poikkeuksen. Oikein paljon kun kirjasta pitää, niin pakkohan se oli sitten vain hyväksyä enkelit ja annoin niille tässä kirjassa mahdollisuuden. Onneksi myös annoin, koska tykästyin Akivaan, vaikka hän enkeli olikin. Sain kerrankin luotua päähäni kohtalaisen järkevän kuvan enkelistä tarinassa. Akiva henkilönä liikkui aika paljon täydellisyyden rajamailla, mutta ei onneksi mennyt rajan yli ja pystyin pitämään hahmosta.

Kirjan lopun paljastukset olivat aluksi minulle liikaa. Pidin liikaa Karousta itsestään, mutta kun aloin ajattelemaan asiaa niin nyt en varsinkaan millään malttaisi odottaa seuraavaa osaa, koska nyt on jotain mistä jatkaa toisessa kirjassa. Maailma jonka Taylor on luonut on niin häkellyttävän mielenkiintoinen ja koko kirjan tarina on niin omalaatuinen. Palavat enkelit, oudot kimeerit ja Brimstonen kauppa. Ehdottomasti yksi parhaita kirjoja joita olen lukenut. Tätä kirjaa ei voi laskea käsistä!

Seuraava osa Aika taistelun ja tähtivalon ilmestyy suomeksi 13.9.2013!

Cassandra Clare: Tuhkakaupunki

Alkuteos: City of Ashes
Ilmestymisvuosi: 2008
Sivumäärä: 399
Arvosana: ★★

Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray halusi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, eikä varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. LisäksiClaryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine, saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa.
Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä haluaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on yksin vastuussa Clary, taistelijoista kokemattomin...

Häijy kirja. Ei millään tavalla mielenkiintoinen aivan kirjan loppua lukuunottamatta. Lähes koko kirja oli melkoista sekamelskaa ja toisten perässä juoksemista. Meinasin moneen kertaan jättää kesken, mutta jos kesken olisin jättänyt, olisi koko kirja jäänyt homehtumaan pöydälle kokonaan. Luin sitten loppuun asti ja kyllä osataan olla ilkeitä. Jacen ja Claryn rakkaustarina mitä luultavammin jatkuu taas seuraavassa osassa ja eikö viimeinen paljastuskin ollut sen verran suuri, että eihän tätä sarjaa nyt kesken voi enää jättää.

Uudeksi lempihahmokseni ehdottomasti muodostui tämän kirjan ohella velho Magnus Bane. Ainut selväjärkinen henkilö, joka ei hosu ja häslää, vaan jolla on jotain järkevääkin sanottavaa. Magnus ei onneksi jäänyt vain pieneen sivurooliin vaan esiintyi pitkin kirjaa ja toivottavasti vielä seuraavissakin kirjoissa yhtä paljon.
Simonin muuttuminen vampyyriksi oli hyvä käänne. Ihmisenä sitä hahmoa ei olisi kyllä enää jaksanut tämän pidemmälle katsella. Itse luin takakannen jotenkin aivan ajattelematta ollenkaan mitä luin ja Simonin muuttuminen tuli minulle yllätyksenä, mikä oli tietenkin hyvä juttu.

Kirjan loistavat hahmot eivät kuitenkaan yksin pelasta koko kirjaa. Juoni ei vaan uponnut minuun. Kaikki juoksivat vain Muutoksen välineiden perässä ja samaan aikaan taistellaan Klaavin, Inkvisiittorin ja Marysen epäilyksiä vastaan. Myös Marysen suhtautuminen Jaceen keikahti ympäri vähän liian helposti. En pitänyt, mutta pakkohan se seuraava osa on kuitenkin lukea, kun liian mielenkiintoiseen kohtaan jäätiin.

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Alkuteos: The Hunger Games
Ilmestymisvuosi: 2008
Sivumäärä: 339
Arvosana: ★★★★★

 Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielevät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruuasta käyty sota. Raunioista syntyy Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli. Siinä nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on pelin voittaja.
Nälkäpeli-trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katniss Everdeenin kyvyt joutuvat koetukselle. Hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa...

 Luin Nälkäpelin nyt toista kertaa ja on tuo vaan hyvä kirja! Juoni on äärimmäisen koukuttava, kun ei tuota malta laskea käsistä ollenkaan. Luinkin koko kirjan kertaheitolla läpi jo toista kertaa, kun sopivasti sateinen päivä oli ja syy pysyä siksi sisällä. Täytyy kyllä myöntää, että jotenkin nyt toisella kerralla kirja ei ollut enää niin ällistyttävän hyvä, kun ensimmäisellä kerralla jolloin sain tosissaan jännittää henkilöiden puolesta. Kuitenkin yhtä mukaansa tempaava tämä oli kuin ensimmäiselläkin lukukerralla.

Nälkäpeli herättää todella paljon erilaisia tunteita. Kirjassa on eri ikäisiä lapsia ja nuoria joilla on surullisia kohtaloita heidän eläessä julman Panemin vallan alla. Kaikki henkilöt ovat taidokkaasti kuvailtuja ja heihin kiintyy kaikkiin omalla tavallaan, Rue heistä esimerkkinä. Pidin myös todella paljon elämän kolhimasta, mutta sisukkaasta päähenkilö Katnissista, minkä takia ehkä suurin miinus tämän kirjan kohdalla on se, etten sitten taas pidä Peetasta. Mahtava päähenkilö kenestä pidän ja sitten on Peeta. En vain yksinkertaisesti tykästynyt Peetaan, en edes tällä toisella lukukerralla. Ehdin valitettavasti kirjan alussa ihastua jo aivan liikaa Galeen, että oikeen harmittaa. Peeta on kuitenkin niin isossa roolissa tässä kirjassa, että mietin jopa laskeeko arvosana yhdellä tähdellä, koska en vain pidä Peetasta, mutta tarina on kuitenkin niin hyvä, ettei yksi henkilö koko lukukokemusta pilaa.

Tästä kirjasta olisi niin paljon kerrottavaa, mutta tätä on vaikea kuvailla paljastamatta juonta liikaa. Kirja on vain kaikella tavalla niin hyvin kirjoitettu. Voisin lähteä erittelemään eri asioita kirjasta, mutta kaikkiin kohtiin tulisi arvosteluna tylsästi erittäin hyvä, joten taidan jättää tämän arvostelun hyvin vähä sanaiseksi. Suosittelen kuitenkin kaikille ketkä eivät tätä vielä ole lukeneet, koska uskoisin, että tämä kirja uppoaa myös hyvin vanhempaankin lukijakuntaan.

Cassandra Clare: Luukaupunki

Alkuteos: City of Bones
Ilmestymisvuosi: 2007
Sivumäärä: 443
Arvosana: ★★★

 15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clary huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon.
Kun sitten Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoilta näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.
Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjonmetsästäjä Jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti...

Viihdyttävä. Se on sana mikä tästä kirjasta tulee ensimmäisenä mieleen. Komia kirjan kansi sai ainoastaan minut ostamaan kirjan joskus parisen vuotta sitten, jolloin minulla ei ollut mitään tietoa koko kirjasta. Katsoin, että takakansi vaikutti perus fantasiatavaralta, ei mitään ihmeempiä, mutta kirja yllätti minut todella positiivisesti. Kirjan ostamisen jälkeen olen lukenut tämän jo varmasti neljään kertaan, vielä kertaakaan lukematta kuitenkaan sarjan seuraavaa osaa. Tänään kuitenkin mentyäni kirjastoon silmiini iski Varjojen kaupunkien toinen osa Tuhkakaupunki ja kyllä hymy nousi kasvoille. Vihdoinkin pääsen lukemaan myös toisen osan! Sitä ennen päätin kuitenkin sanoa muutaman sanan tästä ensimmäisestä osasta, jonka juuri sain loppuun luettua parin viikon tauon jälkeen.

Kirjan henkilöhahmot ovat pitkästä aikaa kaikki ihan hauskoja tai vähintäänkin siedettäviä. Tavallaan pidän jokaisesta, vaikka ärsyttäviä tai lapsellisia puolia jokaisella olikin, mutta kyllä Jace minun lempparihahmokseni nousi hyvin pian. Oikeastaan ketään liian ärsyttävää hahmoa ei varsinaisesti ollut, vaikka Simon kyllä osasi olla todella rasittava. Hänet olisi voinut jättää ulos minun puolestani tarinasta.
 Huumori on mukavan leppoisaa ja tarina kerrotaan mukavan kevyellä tavalla, ettei tule hetkiä jolloin tekisi mieli laskea kirja käsistä. Kaikki erikoiset olennot vampyyrit, demonit, ihmissudet, velhot ja muut on saatu yllättävän hyvin mahtumaan samaan tarinaan saamatta sitä tuntumaan liian sekalaiselta sopalta. Erilaisia olentoja oli ehkä hieman liikaa, mutta menkööt nyt tämän kerran. Pidin kirjan kevyestä sävystä ja sen helppolukuisuudesta, vaikka se paikoittain välillä tuntuikin ehkä hieman tökkivän, kun johdat tuntuivat hieman liian lapsellisilta.

Muutamat juonenkäänteet ja loppu paljastukset saivat minut nyrpistämään nenääni. Pilasivat oikeastaan minun lukukokemukseni. Muutamasta henkilöstä tuli liian yllättäen shokeeraavia paljastuksia. SPOILAAN NYT VAROITUS. (Olen niin viimeisiä ihmisiä ketkä tästä kirjasta kirjottavat, joten suon itselleni nyt spoilauksen tähän paikkaan, kun lähes kaikki tämän kirjan jo varmasti tietävät.) Miten ihmeessä Jace voi olla Claryn veli!! Koko paljastus sai minut lyötyä täysin ällikällä, enkä todellakaan odottanut tällaista paljastusta! Enkä todellakaan pitänyt tästä tiedosta ja nyt kovasti herättelen toiveita, että tieto paljastuu vääräksi tai huijaukseksi seuraavassa osassa, koska en tiedä miten tämä asia muuten saataisiin korjauttua seuraavassa osassa. Kamalaa. Arvosana putosi myös täysin näistä typeristä juonenkäänteistä. Koetan nyt tästä järkytyksestä jo neljättä kertaa selvityneenä päästä vihdoin sarjan toiseen osaan.

Niille ketkä eivät vielä tienneet tai muistaneet Luukaupungista tulee aivan pian elokuva ulos. Nimittäin jo 21.8.2013! Elokuvan trailerista päätellen se on todella rajoilla iskeekö elokuva minuun, onko se liian fantasiatäytteinen, mutta ehdottomasti pakko katsoa kuitenkin.

Syksyn aktivoituminen

Kesä alkaa ollakin pian näillä näppäimillä jo ohi, mikä on blogin kannalta positiivinen asia. En ole ehtinyt kesällä oikeastaan juuri ollenkaan lukea. Ainoat kirjat joita olen aikani kuluksi toisinaan kahlannut läpi, ovat olleet sellaisia, etten ole niistä tänne kirjoittanut. Ne ovat sellaisia kirjoja joita olen jo aijemmin lukenut, eikä minulla ole oikeastaan mitään sanottavaa niistä enää ja kesäni koostui lähes kokonaan niistä. Nyt kuitenkin syksyn tullessa työt loppuu ja opiskelut alkaa. Kavereiden näkeminen jää myös pakostakin vähemmälle ja aikaa jää silloin rutkasti kirjoille! Syksy onkin vieläpä parasta aikaa lukea kirjoja. Kaikkialla on pimeää ja liian kylmä, jolloin kotona voi kaivautua viltin alle juomaan kuumaa kaakaota ja uppoutua hyviin uusiin kirjoihin.

Eniten minua nyt jälkeen päin ottaa päähän on, että missasin molemmat lukumaratonit jotka kesällä järjestettiin. Harkitsenkin nyt tässä oman pienen lukumaratonin pitämistä jonain viikonloppuna, koska idea kuulosta liian hauskalta jättää toteuttamatta. Eikä minulla ole oikein kärsivällisyyttä jäädä odottamaan viraallisen yleisen lukumaratonin uutta päivämäärää, koska en ainakaan onnistunut löytämään mistään milloin seuraava saattaisi olla. Muutamia kuukausia en millään jaksa ainakaan odottaa, joten taidan pitää oman lukumaratonin ensi viikonloppuna jos muuta ohjelmaa ei ilmaannu. :>  Nyt suuntaan kuitenkin kirjastoon lainaamaan kasan luettavaa, kun kesä vihdoin on ohi!

Arvostelu muutos

Huomasin juuri, ettei kirjojen arvostelussa ole päätä eikä häntää. Tai tarkemmin sanottuna niille antamissani viimeisissä tähdissä. Ne eivät ole vertailu kelpoisia. Mietin juuri minkä arvosanan annan juuri lukemalleni kirjalle, enkä voinut antaa sitä arvosanaa minkä olisin halunnut, koska sitten olisin pitänyt sitä yhtä vielä huonompaa kirjaa huonompana. Siinä vasta tenkkapoo.

Täytyy siis saada nyt joku järki tähän arvosteluun. Jätän kaikki plussat ja puolikkaat nyt siis antamatta. Selkeyttää huomattavasti arvostelua ja annan vain kokonaisia tähtiä. Tulee jokin roti tähän toimintaan. <:

★★★★★ Kirja oli aivan täydellisyyttä hipova ja huikea lukukokemus.
★★★★ Pidin kirjasta erittäin paljon, mutta jotain jäi vielä hieman uupumaan, vaikka erittäin hyvä olikin.
★★★ Kirja oli hyvä, mutta minulla on jotain kritisoitavaakin, miksei kirja niin kovasti kolahtanut.
★★ Kirjassa oli nyt selkeästi jotain mätänä. En pitänyt jostain syystä, vaikkei kirja nyt aivan onneton ollutkaan.
★ Kirja oli huono. Ei saanut minua mukaan millään tavalla.

Ally Condie: Tarkoitettu

Alkuteos: Matched
Ilmestymisvuosi: 2011
Sivumäärä: 339
Arvosana: ★★★

17 -vuotias Cassia elää uudessa uljaassa Yhteiskunnassa. Elämä siellä on täydellisen säänneltyä. Yhteiskunta päättää, mitä ihmiset syövät, kuinka he pukeutuvat, missä he työskentelevät, milloin he kuolevat. Ja kun kansalaiset täyttävät 17, Yhteiskunta esittelee heille myös heidän tulevan kumppaninsa.

Parit ovat yleensä toisilleen ennalta tuntemattomia, optimaalisesti yhteen sopivia henkilöitä. Cassialle valittu poika on kuitenkin yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia myöhemmiin tutkii saamaltaan mikrokortilta Xanderin tietoja, ruudulle ilmestyvät Kyn, toisen tutun pojan kasvot. Kyn kuvan nähtyään Cassia alkaa kyseenalaistaa asioita. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani, täydellinen Xander vai salaperäinen Ky? Uskaltaako Cassia uhmata sääntöjä ja valita itse?

Dystopiaromaani... niin aikas huvittavaa. Juuri edellisen kirjan luettuani lupasin itselleni, etten koske pitkällä tikullaan sellaisiin kirjoihin vähään aikaan. Tässä sitä ollaan, heti lukemassa toista samanlaista. No ihan hyvä juttu kuitenkin. Kirja osoittautui hyväksi! Tämä tulevaisuuden maailma ei edelleenkään nappaa kovinkaan paljon, mutta kun avoimin mielin koetin lukea niin tarinahan osoittautui hyväksi. 

Tulevaisuuden niin kovin rajoitettu elämä on hieman liian ahdistavaa luettavaa minun makuuni, mutta se menetteli tässä kirjassa. Tarina on kirjoitettu muuten niin, että se on kevyttä ja helppoa luettavaa. Tavallaan pidän kirjoittajan kirjoitus tyylistä, mutta tavallaan taas en. Kallistun kuitenkin sen puolelle, että pidän. Paljon pohdiskeluja ja kielikuvia, jotka sopivat hyvin kirjan kevyeen kulkuun. Olisin kaivannut kuitenkin enemmän tietoa päähenkilöistä. Ne jäivät hieman liian sieluttomiksi, vaikka loppu puolella Ky:sta alkoinkin jo pitämään. Myös päähenkilö Cassia oli pitkästä aikaa uskottava hahmo, hyvin ajatuksin, eikä niin lapsellisesti kapinoiva kuten edellisten lukemieni kirjojen päähenkilöt. 

Kuitenkin kokonaisuudessaan kirjasta puuttui selkeä juoni. Moni asia jäi tavallaan käsittelemättä, kaikesta saatiin vain pintaraapaisu. Totta kai kirjan ollessa ensimmäinen osa, tarkoitus ei olekaan selittää kaikkea, mutta nyt tässä tapauksessa minä jäin hieman liian paljon tyhjänpäälle. Pidän enemmän kirjoista joilla on selkeä runko ja rakenne, juoni jonka etenemistä seurataan. Kirja muistutti monella tapaa Nälkäpeliä, mutta vailla niin selkeää punaista lankaa. 

Nyt pari tuntia kirjan lukemisen jälkeen aloin tosiaan jo epäröimään, että onko minulla sittenkään niin kova kiire lukea toinen osa Rajalla. Luotan kuitenkin pari tuntia sitten heti kirjan lukemisen jälkeen tulleisiin tunteisiin, jotka olivat, että nyt heti samantien on saatava toinen osa käsiini. Jollain tapaa tämä kirja kuitenkin siis sai minut mukaansa ja lainaankin heti huomenna toisen osan.

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset

Alkuteos: Routasisarukset
Ilmestymisvuosi: 2011
Sivumäärä: 398

2300-luvulla ihmiskunta on jo lähes tuhonnut itsensä: rauniokaupunkeja, romua tulvivia kaatopaikkoja ja bioterrori-iskun saastuttamia maa-alueita...

Laakson alueelle 2-vuotiaana adoptoitu Utu on erilainen kuin muut sen asukkaat. Asioita ja tapoja kyseenalaistavalla tytöllä on outo taipumus ymmärtää ammoin hylättyjä koneita. Kun Utun kasvatti-isä Booris yrittää sälyttää vanhimmalle lapselle uskotun vastuun perheestä, Utu päättää paitsi etsiä rakkaansa myös selvittää omaan biologiseen syntyperäänsä liittyvät salaisuudet.


Biotekniikan mahdollisuuksia... Ei lähtenyt nyt kyllä tämän kirjan lukeminen rullaamaan. Yritys oli kova, lukea kerrankin hieman erilainen kirja, mutta ei tästä kyllä tullut mitään. Varmaan kolme kuukautta tämä kirja tuossa pöydällä on pyörinyt. Luin aina silloin tällöin aluksi ja puoliväliin asti pääsin, mutta sitten tuli tylsä kohta ja kirja unohtui. Koetin nyt vielä kerran, että jos saisin juonesta kiinni, mutta ei. Dystopiaromaani on nyt sana jonka jos joskus näen niin luikin äkkiä toiseen suuntaan. 

Kirjan alku vaikutti mielenkiintoiselta ja Utukin kiinnostavalta hahmolta. Ensimmäiset 100 sivua tulikin nopeasti luettua. Juonikin vaikutti sellaiselta, että varmasti tulen loppuun lukemaan, mutta toisinhan tässä kävi. Ehkä se maailmojen välillä seilailu, erilaiset ja oudot oliot saivat minut sitten hieman sekaisin puolessa välissä kirjaa. Liian erikoinen. Sinänsä harmi, koska kirjan alku todella vaikutti hyvältä. Ei kuitenkaan selvästikään ollut kirja minulle.

★★

Conn Iggulden: Valloittaja: Hopeinen valtakunta

Alkuteos: Empire of silver
Ilmestymisvuosi: 2010
Sivumäärä: 475

Tuhat vuotta sitten Mongolian villeillä aroilla ratsasti kansa, jonka edessä kaikkein mahtavimmatkin joutuivat taipumaan.

Tšingis-kaanin dynastiasta kertova huikea seikkailu jatkuu.

Lomamatkalle maapallon toiselle puolelle mukaan oli aivan pakko raahata paksu kovakantinen kirja pokkareiden sijasta, koska en voinut laskea tätä kirjaa käsistäni. Aivan mahdottoman hyvää linjaa jatkaa tämäkin kirja. Mielenkiintoista seurata Tšingis-kaanin jälkeen tuon poikien, pojanpoikien ja kaikkien sukulaisten valtataistelua joka vaikuttaa olleen hyvin paljon kohtalon varassa. Mikään ei ollut missään vaiheessa varmaa, miten tulee kenellekin käymään. Kirjassa on hienosti kuvaillut henkilöt joihin kiintyy helposti. Mikä suru se sitten onkaan kun yksi toisensa jälkeen he kuolevat, osa sairauksiin, vanhuuteen ja osa mitä merkityksellisimmillä tavoilla. 
En juurikaan pidä historiasta kertovista kirjoista ja tiedän, että tämä jää mitä luultavammin ensimmäiseksi ja viimeiseksi sarjaksi mitä luen historian henkilöistä. Paria kirjaa olen aijemmin yrittänyt aloittaa, mutta teksti on ollut niin puuduttavaa luettavaa, että ne ovat jääneet nopeasti kesken. Tämä on kuitenkin sarja jota voin edelleen kirja toisensa jälkeen suositella lämpimästi kaikille! 

Kolme aiempaa kirjaa Valloitaja sarjasta: 

1. Conn Iggulden: Tasankojen susi
2. Conn Iggulden: Nuolten herrat
3. Conn Iggulden: Kunnian kentät

 ★★★★+

Stephenie Meyer: Houkutus, Uusikuu ja Epäilys

Alkuteokset: Twilight, Newmoon, Eclipse
Ilmestymisvuodet: 2005, 2006, 2007
Sivumäärät: 418, 455, 527

Isabella muuttaa isänsä luo tihkuisenharmaaseen pikkukaupunkiin. Hän on valmistautunut elämänsä tylsimpään käänteeseen, mutta tapaa uudessa lukiossa kiehtovan Edwardin - yliluonnollisen komean, älykkään ja arvoituksellisen pojan. Edward käyttäytyy Isabellaa kohtaan ynseästi ja vältellen, kunnes vastahakoisesti alkavan ystävyyden kautta salaisuus selviää: Edward on vampyyri. Hän kuuluu perheeseen, joka on valinnut elämän ihmisyhteisössä ihmisverestä kieltäytyen!

Vaaroja uhmaten Isabella ja Edward rakastuvat. Perinteisessä mielessä he eivät voi toisiaan saada, mutta he kohtaavat ajatuksin ja kielessä, joka on rikasta, aistikasta ja kaihoisaa. Edwardista tulee Isabellan suojelusenkeli, mutta kukaan ei ole kauan turvassa, kun vaara hiipii heidän kintereillään suhteen ulkopuolelta.

 "Karmeeta kuraa! Miten mä olen tätä joskus viittiny sanoa koukuttavaksi sarjaksi.." Siinä oli minun ensiajatukseni tästä sarjasta, kun ensimmäisen kirjan luin taas pitkästä aikaa. Aloin nopeasti ymmärtää mistä johtuu kaikki se kritiikki näitä kirjoja kohtaan ja miksi Bellaa monet pitävät kauheana nyhverönä ja Edwardia järkyttävällä tavalla olevinaan täydellisenä. Ensimmäisessä kirjassa tosiaan eihän se Bella paljon puhunut. Edward vain määräsi, että homma menee näin ja Bella meni itsesäälissä rypien perässä. Kyllä vaan säikähdin, että miten mä voinkaan joskus olla pitänyt tästä parivaljakosta. Miten mun kirjamaku voi olla ollut näin huono? 

Jotenkin kuitenkin sain aikaiseksi aloittaa toista osaa ja yllättäen jäin taas koukkuun tähän sarjaan. Eikä mennyt montaakaan päivää, kun kaikki kolme sarjan kirjaa olikin jo luettuna. Enkä oikein vieläkään käsitä miten siinä niin kävi. Syyksi epäilen, että jossain tuossa Uusikuun kohdalla Bella alkoi hieman saada syvyyttä luonteeseensa ja ajatuksiin. Tuo susikäänne myös edesauttoi sitä, että koko aikaa ei tarvinnut lukea Edwardista ja hänen täydellisyydestään.

Yhteenvedoksi voisin sanoa, että kuinka ollakaan, en sitten haukukaan tätä sarjaa vaikka olin aivan varma, että negatiiviseen sävyyn tulisin tästä sarjasta tänne tällä kertaa kirjoittamaan. Ei missään nimessä huono sarja, koska juonenkäänteet ovat yllättävän mielenkiintoisia, mutta Edward on häiritsevän olevinaan täydellinen. Enkä lähtisi kuitenkaan tätä suosittelemaan kenellekään muulle kuin itseäni nuoremmille.

Ensimmäisen kerran kun tätä sarjaa aloitin lukemaan oli Houkutus vasta juuri ilmestynyt ja silloin kirja kolahti minuun. Pottereiden jälkeen pitkästä aikaa uusi loistava sarja. Ostin heti seuraavat osat kun ne ilmestyivät ja luin kaikki kirjat pariin kertaan. Nyt kuitenkin olin ehtinyt parin vuoden tauon pitää näistä ja ihan mielenkiintoista oli lukea uudelleen. En usko, että enää tämän jälkeen, kun neljännen osan saan luettua, niin luen näitä ollenkaan, vaan kaapin perukoille taitavat päätyä. Eiköhän tämä sarja ollut minun osaltani tämän lukukerran jälkeen tässä.

★★★½

Conn Iggulden: Valloittaja: Kunnian kentät

Alkuteos: Bones of the Hills
Ilmestymisvuosi: 2008
Sivumäärä: 558

Tuhat vuotta sitten Mongolian villeillä aroilla ratsasti soturi, jonka tahto oli rautaa. Ja hänen unelmansa oli suurempi kuin kenelläkään koskaan.

Tšingis-kaanin elämästä kertova huikea seikkailu jatkuu. 

Mä tykästyin tähän sarjaan kyllä nyt jollain ihmeellisellä tavalla. Näin sarjan kolmannen kirjan luettua minulla ei oikein löydy mitään muita sanoja kun, että kirja oli taas erittäin hyvä! Nämä tosiaan ovat kirjoja joita on vaikea laskea käsistään, kuten takakannessa mainitaan. En todellakaan vuodata kyyneleitä helposti, liekö sitten syynä ollut aamuinen väsymys vai mikä, mutta kyllä silmät kostuivat yhdessä kohdassa tätä kirjaa. (Syynä sitten ei ollut lopussa tapahtunut kuolema.)
Ehdottomasti lempihahmokseni osoittautui tässä kirjassa Tšingis-kaanin poika Džötši. Hänen elämäänsä oli kuvattu todella tarkasti ja hänen vaikeaa suhdettaan isäänsä itse suurkaaniin, mikä olikin mielenkiintoista luettavaa. Päällimmäisenä mieleen jäi oikeastaan vain se, että elämä tuohon aikaan ei todellakaan ollut helppoa Tšingis-kaanin joukoissa, vaikka kirjassa kerrotaankin kansan olleen melko tyytyväisen oloinen oloihinsa. Jatkuvasti liikkeellä oleva ja jatkuvasti taisteleva kansa, joka valloitti kuitenkin lyhyessä ajassa suuren osan Aasiaa ja osan Eurooppaa. Niin mielenkiintoinen historiaan perustuva tarina, että pakko päästä aloittamaan taas mahdollisimman pian seuraava osa!

★★★★+

Conn Iggulden: Valloittaja: Nuolten herrat

Alkuteos: Lords of the Bow
Ilmestymisvuosi: 2008
Sivumäärä: 470

Tuhat vuotta sitten Mongolian villeillä aroilla ratsasti soturi, jonka tahto oli rautaa. Ja hänen unelmansa oli suurempi kuin kenelläkään koskaan.

Tšingis-kaanin elämästä kertova huikea seikkailu jatkuu. 

Ensimmäinen osa oli niin hyvä, että oikein ihmettelen miten tämän kirjan lukemisen aloitukseen meni niin kauan. Tämä toinen osa oli hyvää jatkoa suurelle tarinalle. Totta kai ensimmäisen osan ollessa loistava, toinen osa ei sitä pysty peittoamaan, mutta todella mukaansa tempaiseva oli tämäkin. 
Melkeimpä kerta heitolla piti tämäkin lukea niin kiinnostava
Tšingis-kaanin tarina on ja nämä kirjat on kirjoitettu todella hyvin! Monessa historian henkilöistä kertovissa kirjoissa teksti on todella hidastempoista ja paikoin tylsää, mutta tässä Valoittaja sarjassa sellaisia kohtia ei ole. Liiallinen kuvailu on jätetty pois ja vain kiinnostavimmat ja merkityselliset tapahtumat kirjoitettu. Vaikka kirjan henkilöitä ei erityisen syvällisesti kuvailla, heistä saa todella tarkan kuvan ja kaikki ovat mielenkiintoisia. Ehdottomasti lukemisen arvoinen sarja ja jatkan hyvillä mielin kolmanteen osaan!

★★★★

J.K. Rowling: Paikka vapaana

Alkuteos: The Casual Vacancy
Ilmestymisvuosi: 2012
Sivumäärä: 543

 Kun Barry Fairbrother lyyhistyy hengettömänä golfklubin pihaan, Pagfordin pikkukaupunki menee sekaisin. Pidetyn ja toimeliaan paikallisvaltuutetun kuolemaa suree moni, mutta Barryn poismeno herättää myös levottomuutta.
Valtuustosalissa on paikka vapaana - kuka siihen istuu?
Romaani marssittaa lukijan eteen suurten joukon kaupunkilaisia: nuoria ja vanhoja, onnellisia ja onnettomia, konservatiivisia ja uudistusmielisiä, kaunaisia ja hyväntahtoisia. Jokaisella on ollut jokin yhteys Barryyn.
Yhden miehen ympärille kutoutuu aikeiden, haaveiden, menetysten ja salaisuuksien tiheä verkosto.

Joululahjakirja jota pian aloitinkin lukemaan, mutta jäi aika nopeasti kyllä kesken. Ei missään nimessä järjin kiinnostava alku, vaikka kirja alkaakin heti kuolemalla. Henkilöitä oli niin paljon, että vaati pienen hetken, jotta oppi muistamaan kaikki nimet. Luin hieman netistä muita arvosteluja mitä mieltä muut ovat olleet ja aika lailla kahtia arvostelut olivat jakautuneet. Odotukseni kirjaa kohtaan eivät olleet hääppöiset, koska onhan tämä kirja aivan eri kategoriaan kuuluva kun Potterit, joten en edes aloittanut tätä niihin vertaamaan, mutta siitä huolimatta petyin hieman. 
Loistava kirjailija, mutta tämä kirja ei vain kolahtanut juuri minuun. Tuntui hieman sieluttomalta, eikä kenestäkään henkilöstä ehtinyt oikein saada muuta kuin pintaraapaisun. Kiinnostavia henkilöitä ja tarinoita, mutta oli myös monta henkilöä kenen ylitse olisin halunnut hypätä, mutta luin kuitenkin. Ehkä kiinnostavimmaksi valitsisin nyt kirjan luettuani Andrewin, koska hänestä löytyi monenlaisia puolia, kun taas mielenkiinnottomimmaksi Howardin. 
Joissain kohdin pääsin tarinaan kiinni, mutta sitten taas mielenkiinto lopahti. Ei missään nimessä kuitenkaan tyrmäävän huono, jaksoin lukea tämän parin päivän aikana kokonaan, kun alun vaikeuden yli pääsin. Minulle jäi tästä kirjasta hieman ristiriitainen mielipide. Tavallaan monella tavalla pidin, mutta monien tylsiltä tuntuneiden kohtien takia en.
Luulisin, että kun jossain vaiheessa luen tämän toisen kerran niin tämä saattaa jopa yllättää ja olla hyvä, kun tietää jo henkilöt paremmin alusta alkaen ja osaa lukea tämän toisella tavalla. 

★★★

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Hui kamala kun on viimeisestä postauksesta aikaa. Syyksi voisin sanoa kiireet, mutta eipä ole kiireitä nyt pariin viikkoon edes ollut. No koetan nyt korjailla tilannetta ja tavoitteeksi otan itselleni nyt sen, että luen tämän kuukauden aikana 5 kirjaa, joista sitten kerron täällä. Nyt kuitenkin kertoilen lyhyesti noista kirjoista mitkä muistan viimeisen kuukauden aikana lukeneeni.

Alkuteos: Harry Potter and the Chamber of Seccrets
Ilmestymisvuosi: 1998
Sivumäärä: 365

Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet luokseen lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.

Sekopäinen Doddy-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään sieltä pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ro Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule? Kuka tai mikä jähmettää koulun asukkaita? Entä mitä kätkee sisäänsä salaisuuksien kammio?

Ensiksi tässä nyt hieman silmiin pisti tuo takakannessa oleva Doddyn kuvailu. Sekopäinen. Kuinka niin sekopäinen?
Kirja aivan edellisen tavoin yllätti minut taas lyhyydellään. Mä todella luulin, että nämä olivat pidempiäkin. Voisin kuitenkin todeta, että eivät nämä varsinaisesti kuitenkaan häiritsevän lyhyitä ole, vaikka hieman lisää kuvailua ja kertomista ehkä nyt kaipaisinkin. 
Ehdottomasti ekaa osaa jännittävämpi. Kaikki nuo salaperäiset "revin ja tapan" kuiskailut linnassa toivat kyllä kirjaan jännittystä ja ihmettelenkin miten nämä eivät tuntuneet pelottavilta silloin kuin joskus yhdeksän tai kymmenen vuotiaana näitä ensimmäisen kerran luin.
Mielenkiintoisimpina ja hauskimpina tämän kirjan kohtina sanoisin viime lukukerralla olleen kaikki nuo huispausjoukkueiden henkilöt ja tapahtumat.

Ja ei muuta kuin seuraavaan kirjaan taas!

J.R. Ward: Himo

Alkuteos: Crave
Ilmestymisvuosi: 2013
Sivumäärä: 501

Isaac Rothe on kovan menneisyyden piinaama salaisten erikoisjoukkojen sotilas, jolla on edessään synkkä tulevaisuus. Salamurhaaja kintereillään hän joutuu telkien taakse, ja hänen kohtalonsa jää viehättävän oikeusavustajan Grier Childen käsiin. Näiden kahden toisaan kohtaan tuntema vetovoima ajaa heitä kohti ongelmia, ja Jim Heron kertoo Isaacin sielun olevan vaarassa. Isaacin joutuessa mukaan Jimin ja demonin väliseen kissa ja hiiri -leikkiin, hänen on tehtävä vaikea päätös: voiko sotilas uskoa siihen, että ainoa toimiva ase pahaa vastaan on rakkaus?  

Langeneiden enkelien osa 2, ei ollut kyllä hääppöinen. Luin kirjan muutamassa päivässä, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna taisin vain lukea sen hutaisemalla läpi, koska päällimmäisenä mieleeni jäi vain, että kirja oli hieman tylsähkö. J.R. Wardin kirjojen juoni on kutakuinkin aina samanlainen ja silti olen näitä jaksanut kahlata läpi, mutta nyt tuli ensimmäistä kertaa seinä vastaan. Liian samanlainen kuin aikaisemmat. 

Kirjan pääparin Isaacin ja Grierin tarina ei jaksanut enää kiinnostaa minua, koska se oli varsin yllätyksetön, monta aikaisempaa Wardin kirjaa lukeneelle. Sen sijaan Jimin elämä oli paljon mielenkiintoisempaa luettavaa. Ja mitä luin juuri edellisen kirjan Langeneiden enkelien 1 osan arvosteluni, olin sielläkin maininnut Jimin mielenkiintoisemmaksi, kuin tylsähkö kirjan pääpariskunta. Jimistä olisikin voitu kertoa enemmän. Onneksi Jim onkin se henkilö joka jatkaa seikkailuaan taas seuraavassa osassa. 

★★★

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Alkuteos: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Ilmestymisvuosi: 1997
Sivumäärä: 335

Harry Potter ja viisasten kivi aloittaa hykerryttävän ovelan, salaperäisen ja jännittävän Harry Potter -kirjojen sarjan. Se avaa oven maagiseen maailmaan, joka imee mukaansa kaikenikäiset lukijat. Skotlantilainen J.K. Rowling on saanut kirjoistaan useita arvostettuja kirjallisuuspalkintoja, ja sarja on saavuttanut myös uskomattoman myyntimenestyksen kautta koko maailman.

Noin tuli luettua ensimmäinen Potter nyt läpi kahdessa päivässä. Kirja joka sai minut innostumaan lapsena lukemisesta. Kaiken pahan alku ja juuri! Ensimmäisenä mitä mieleen jäi on se, että Potterit ovat yllättävän kevyttä luettavaa, mutta myös samalla edelleen yhtä koukuttavaa. Voi olla, että tuo tunne tulee siitä, kun on lukenut nämä läpi aivan liian monta kertaa siinä kymmenen vuoden iässä niin nyt ei ole enää niin paljon jännitettävää, vaan voi keskittyä erilaisiin pieniin yksityiskohtiin.
Täytyy kuitenkin sanoa, että tämä ensimmäinen kirja ei ollut niin taianomaisen hyvä, kun vielä nuorempana se oli. Jotenkin en ehtinyt uppoutua tässä niin syvälle Potter maailmaan, kuten ennen, koska kirja oli paljon lyhyempi kun muistinkaan.

Tällä kertaa kirja tuntui myös monella tavalla aivan erilaiselta kuin ennen. Kuten jo sanoin nyt tuli kiinnitettyä huomiota kaikenlaisiin pieniin yksityiskohtiin ja henkilöhahmoihin, eikä vain Harryyn ja kirjan jännittävään juoneen. Hermione tuntui nyt paljon samaistuttavammalta ja Dracokin hauskemmalta ja mielenkiintoisemmalta hahmolta. Myös Nevillen muistipallo herätti tällä kertaa paljon enemmän ajatuksia. Minulle sellainen ainakin olisi erittäin hyödyllinen, vaikken sitten muistaisikaan mitä olin unohtanut.

Kaiken kaikkiaan sain jotenkin enemmän tästä kirjasta irti kun aikaisemmin, vaikken Potter maailmaan niin vahvasti tässä ensimmäistä kirjaa lukiessani ehtinytkään nyt uppoutua. Kirjasta löytyi mm. paljon enemmän huumoria, kun muistinkaan, eikä kaikkia niitä pieniä suloisia yksityiskohtia voi olla mainitsematta tähän väliin vielä kerran. Niiden takia näitä jaksaa mielenkiinnolla vielä uudelleen lukea. Ehdottomasti hyvillä mielin jatkan kakkos osaan!


Tähdet jäävät tällä kertaa jakamatta, koska tämä on liian ainutlaatuinen muihin verrattavaksi. :)

Hiljainen helmikuu

Tämä blogi elää nyt hiljais eloa ja syyksi paljastan sen, että pöydälläni on NELJÄ kirjaa jotka kaikki ovat kesken. Yksinkertaisesti mikään niistä ei innosta niin paljon, että olisin saanut niistä yhtäkään puolta väliä pidemmälle luettua. Ärsyttää todella paljon itseänikin, kun olisi niin paljon hyviä kirjoja odottamassa lukemista, mutten voi enää alottaa yhtäkään ennen kuin saan nuo luettua.
Keksin ongelmaani kuitenkin ratkaisun! En aloita mitään uusia hyviä kirjoja, vaan luen vanhoja, nimittäin Potter maraton alkoi. :--DD Aivan älyttömän typerä idea ruveta lukemaan noita uudelleen, mutta ehkä mä vain haluan koettaa muistaa, miksi nuo aikoinaan oli niin hyviä... en tiedä, mutta ensimmäinen on nyt puolessa välissä menossa.
Päätin kuitenkin, että helmikuun loppuun mennessä saan luettua kesken jääneistä kirjoista vähintään kaksi!

Hieman vanhempi tunnustus

Tunnustuksen säännöt: 

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.

2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille.

3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.

4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. 

Sain tunnustuksen Yöpöydän kirjat -blogin Nafisanilta muutama kuukausi sitten, eli hieman jälkijunassa tulee tämä tunnustuksen tekeminen. Nyt tuli kuitenkin sopiva hetki tehdä tämä. Kuvat on otettu täältä.

Ja jaan tunnustuksen sinulle, eli kaikille ketkä tämän lukevat ja haluavat tämän tehdä. :)

Torey Hayden: Tiikerin lapsi

Alkuteokset: One Child ja The Tiger's Child
Ilmestymisvuosi: 1996
Sivumäärä: 428

Kuusivuotias Sheila ei puhunut. Ei itkenyt koskaan. Hänen silmänsä olivat täynnä polttavaa vihaa.

Elämä on jakanut Sheilalle kurjat kortit. Äidin hylkäämästä ja alkoholisti-isän pahoinpitelemästä tytöstä tulee lapsi, jota aikuisetkin pelkäävät.
Odottaessaan paikkaa suljettuun laitokseen Sheila joutuu vaikeasti häiriytyneiden lasten luokalle, jota Torey Hayden opettaa. Siitä alkaa pohjimmiltaan poikkeuksellisen lahjakkaan tytön kivinen tie kohti elämää, jossa hänelläkin on paikkansa.
Vähä vähältä opettajan ja oppilaiden välille rakentuu vahva yhteys. Menestyksen hetkiä seuraavat usein vakavat takaiskut, mutta kaikesta selvitään. Ja vaikka yhteys välillä ulkoisesti katkeaakin, se kestää henkisesti, ja kantaa varttuvaa Sheilaa aikuisuuteen asti. 

 Tiikerin lapsi sisältää kaksi kirjaa. Ensimmäinen osa on Sheilan lapsuudesta Haydenin opetuksessa häiriytyneiden lasten luokalla ja toinen osa tytön elämästä nuoruudesta aikuisuuteen. Ensimmäinen osa oli niin hyvä, että luin sen kerralla läpi. Todella koskettavaa ja samalla rankkaa tekstiä siitä millaisen lapsuuden Sheila on kokenut. Toinen osa taas ei ollut läheskään niin "tarinamainen" ja Haydenistakin alkoi tulla tuon huonoja puolia esille. Ei läheskään yhtä mukaansa tempaava kuin ensimmäinen osa, mutta se oli kuitenkin mielenkiintoista lisätietoa siitä miten ja millaiseksi ihmiseksi Sheila kasvoi.
Luin ensimmäisen kerran Torey Haydenin pari kirjaa ainakin viisi vuotta sitten ja kokonaan unohdin sen jälkeen nämä Haydenin kirjat. Nyt onneksi tämä kirja tuli vastaan ja pääsin taas lukemaan yhden kiinnostavan tositarinan tällaisesta häiriintyneiden lasten luokalla olleesta lapsesta. Hayden osaa todella kirjoittaa hyvin näistä lapsista ja yhden näistä kirjoista kun lukee niin pitää heti päästä lukemaan lisää näitä. Nyt en millään malttaisikaan odottaa, että pääsen lukemaan taas yhden Haydenin kirjan lisää.

 ★★★★+

Felon

Viime viikonloppuna teki mieli kattoa jokin elokuva mikä olisi myös varmasti hyvä, koska olin alottanut paria päivää aikasemmin katsomaan kahta huonoiksi osoittautuneita elokuvia joista jäi paha maku suuhun. Muistin nähneeni tämän vankilaan sijoittuvan elokuvan aijemminkin ja tiesin jo, että tämä on uudelleen katsomisen arvoinen.

Wade Porter on tavallista arkea vaimonsa ja poikansa kanssa elävä mies, jonka yritys menestyy ja hänen koko elämänsä on hyvällä mallilla, kunnes tuo laitetaan vankilaan kolmeksi vuodeksi liiallisesta itsepuolustuksesta.

Yksi parhaista vankila leffoista joita minä olen katsonut. Päähenkilöä näyttelevä Stephen Dorff tekee loistavan roolisuorituksen ja elokuvassa on kaikki palaset muuten kohdallaan, mutta ehkä jos jotain miinusta pitäisi antaa niin vanginvartioiden johtajaa näyttelevä Harold Perrinaeu Jr ei ollut ihan nappivalinta. Tämä toiminta draama elokuva kaikkine tappeluineen on myös koskettava. Hienosti onnistuttu myös kuvaamaan miehen sisäistä kasvua ja muuttumista vankilassa.

★★★★ ½