Nora Roberts: Jotain uutta

Alkuteos: Vision in White
Ilmestymisvuosi: 2009
Sivumäärä: 336
Arvosana: ★★★

Häävalokuvaaja Mackensie "Mac" Elliot on tottunut työssään ikuistamaan onnellisia hetkiä, joista hän on itse jäänyt paitsi niin perhe-elämässä kuin rakkaudessa. Isänsä hylkäämä Mac on joutunut nuoresta asti huolehtimaan vastuuttomasta, miehiä liukuhihnalla kuluttavasta äidistään. Mac onkin oppinut turvautumaan ystäviinsä. Heidän kansaan hän pyörittää hää- ja juhlapalveluyritys Kartanohäitä upeassa Brownien kartanossa, josta on tullut myös hänen kotinsa.
Eräs hääprojekti heittää Macin tähtäimeen Carter Maguiren, morsiamen veljen. Tasapainoinen, joskin vetovoimainen lukio opettaja ei vastaa Macin miesmakua. Yllätyksekseen Mac huomaa, että tähän epätodennäköiseen suhteeseen heittäymisessä on riskinsä - myös se riski, että löytää onnen. Mutta onko Mac valmis suomaan sen itselleen?

Jotain uutta aloittaa neliosaisen morsiussarjan, joka ensimmäisen kirjan perusteella vaikuttaisi olevan kovin yllätyksetön. Luin kirjaa hyvin hitaasti, koska se ei oikein innostanut lukemaan, koska kaikki oli turhan ennalta-arvattavaa. Olihan tarina aika söpö, mutta se jääkin aikalailla siihen. Ei hyvä, muttei huonokaan. Väritöntä peruskauraa aikalailla, joka ei herättänyt tunteita oikein mihinkään suuntaan. Olen lukenut mielelläni paljon Nora Robertsin vanhempia kirjoja aina silloin tällöin, kun on kaivannut kevyttä ja helppoa luettavaa, mutta tämä oli vähän turhan kevyttä jo. 

Henkilöt oli luotu ainakin minun makuuni liian yksinkertaisiksi ja teatraalisiksi. Varsinkin päähenkilön Macin äidin nimen bongatessani minun olisi tehnyt mieli hypätä kokonaan kohdan yli seuraavalle sivulle. Olisin kaivannut hieman enemmän syvyyttä, oikeastaan koko kirjaan. Kaikki tuntui hyvin pelkistetyltä. Kirjassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mikä olisi minua jäänyt suuresti ärsyttämään, ehkä se vain yllätyksettömyydellään jätti minulle huonon maun suuhun. Jos olisin kaivannut tähän hetkeen vaahtokarkkimaista prinsessahömpötystä niin tämä kirja olisi saattanut olla jopa hyvä! 
Ostin koko neljän kirjan sarjan laatikon vuosi sitten, mutta nyt tuli vasta tämä ensimmäinen luettua, eikä kyllä ole kiire lukea seuraavaa.


Talviunet on nyt nukuttu ja olen palannut (toivottavasti) takaisin kirjojen pariin! Tästä kirjattomasta ajasta tulikin paljon pidempi, kun olisin arvannutkaan. Yli puoli vuotta tosiaan olin näköjään avaamatta kirjan kirjaa, oppikirjoja lukuunottamatta. (Salaa kävin kuitenkin välillä lueskelemassa muutamia kirjablogeja ja haaveilemassa siitä, että minulla olisi aikaa uppoutua niiden hyviä arvosteluja saaneiden kirjojen pariin..) Tauko tuli itselleni yllätyksenä, koska olin juuri päässyt kirjojen makuun taas, mutta ihan hyvä, että tauko tuli pidettyjä opiskelujenkin kannalta katsottuna. Nyt kuitenkin kouluista päättötyöt, kirjoitukset ja muut on saatu pakettiin ja aikaa riittää taas kirjoille. Kiireisen puolen vuoden jälkeen onkin mukava rauhottua kirjoja lukemalla. :)

The Prestige

Ohjaaja: Christopher Nolan
Valmistusvuosi: 2006
Genre: Trilleri, Draama
Arvosana: ★★★★

Hyviä elokuvia on vaikea löytää jos sattuu olemaan todella kriittinen niiden suhteen. Katsoin pari vuotta sitten todella paljon elokuvia ja mitä parempia elokuvia näki, sen kriittisemmäksi niiden suhteen tuli. Nyt en ole vähään aikaan katsonut juuri ollenkaan elokuvia, kunnes tänään youtubessa törmäsin sattumalta tähän. Pidän kaikista sellaisista elokuvista missä päähenkilönä on joku joka on aina askeleen edellä muita. Tällaisista elokuvista ja sarjoista esimerkkinä Pako sarjan Michael Scofield, Yön ritarin (Batman) Jokeri ja V for vendetan valkonaamioinen V. Tämän elokuvan trailerin katsottuani oli elokuva heti pakko nähdä -listalla. 

Taikatemput ovat aina viihdyttäviä ja mikä niissä on parasta on juuri niiden salaperäisyys. Niiden tekijä on askeleen edellä muita eikä paljasta salaisuuttaan. Tämä elokuva sijoittuu 1900-luvun Lontooseen, jossa on kaksi taikuria jotka alkavat kohtalokkaasti pilaalle menneen tempun jälkeen kilpailla keskenään. Loistavat näyttelijät, kaikki pienet yksityiskohdat ja juoni joka laittaa aivot työskentelemään, takaavat mestariteoksen! Elokuvan päätyttyä jäi vain sellainen olo päälle, että tätä ei voi olla hehkuttamatta, mutten tiedä mitä sanoa. Jätti sanattomaksi. Liian hyvä!

Elokuva ei päästä katsojaa otteestaan hetkeksikään. Tarina etenee pala palalta ja vetää mukaansa henkeä salpaavasti. Taianomaisen hyvä kaikkine taikatemppuineen. Kun tarina on näin hieno on onneksi elokuvaan mukaan saatu myös täydelliset näyttelijät. Pääosissa Christian Bale ja Hugh Jackman jotka vain sopivat huikean hyvin rooleihinsa niin, ettei jää mitään valittamisen varaa. Mukana myös Michael Caine, Andy Serkis ja Scarlett Johansson. 

Tarinan kerronta tyyli on yksinkertaisesti hieno. Kaikki juonikkaat ja nerokkaasti aseteltut takaumat pitävät katsojan tiiviisti keskittyneenä elokuvaan aivan alusta loppuun asti. Aivan elokuvan loppu jättääkin sitten ajateltavaa vielä pitkäksi aikaa. Huikea elokuva jonka katson varmasti pian toisenkin kerran!

Elokuvat eivät varsinaisesti kuulu tähän blogiin, mutta kun johonkin tällaiseen elokuvaan törmää, joka ei paljon julkisuutta ole saanut, en voinut olla kirjoittamatta tästä. Traileri ei tee oikeutta elokuvalle, mutta antaa kuitekin hieman makua siitä, millaisesta elokuvasta on kyse. 

Kirjojen lukeminen sujuu tällä hetkellä hitaasti, mutta varmasti. Koulutehtävänä on lukea lähes ylitsepääsemättömän puuduttava tekstinen kirja, jonka vuoksi en viitsi uppoutua muihin kirjoihin, koska se on pakko lukea. Pieni tauko siis jatkuu vielä luultavasti hetken ajan, kunnes saan kirjan luettua tai luovutan ja siirryn parempiin kirjoihin.

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

 Alkuteos: The Statistical Probability of Love at First Sight
Ilmestymisvuosi: 2012
Sivumäärä: 203
Arvosana: ★★★

Seitsemäntoistavuotiaan Hadleyn vanhemmat ovat eronneet, ja isä on muuttanut Connecticutin-kodista Englantiin. Kesäloman alussa Hadley joutuu matkustamaan Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, vaikka mikään ei ole hänestä vastenmielisempää. 

      Sattuman oikusta Hadley tapaa New Yorkin kentällä salaperäisen brittipojan, Oliverin, ja nuoret päätyvät lentokoneessa yllättäen vierekkäisille paikoille. Yli seitsentuntisen lennon aikana Hadley ja Oliver tutustuvat, ja tuntuu kuin he ilmiömäisesti täydentäisivät toisiaan.

      Lentokentän tungoksessa Hadley kuitenkin kadottaa Oliverin. Kiiruhtaessaan kohti vihkikirkkoa Hadleyn mielessä on vain Oliver ja lentokentällä vaihdettu taianomainen suudelma. Hadley ei tiedä edes Oliverin sukunimeä, mutta hänet on pakko löytää.

Englanninkielisen alkuteoksen nimeä kirjoittaessani tuohon alkuun sain moneen kertaan katsoa, että menee varmasti oikein, enkä oikein ole vieläkään varma. On kyllä harvinaisen pitkä nimi, mutta aika hauska. Suomennos ei niinkään. Minun kiinnostukseni se joka tapauksessa herätti ja luin hyviä arvosteluita tästä kirjasta. En kuitenkaan sitä lähikirjastostani löytänyt joten unohdin koko kirjan. Nyt sitten sattumalta jostain poistolaarista kirjakaupasta tämän löysin ja täytyihän tuo ostaa. 

Kirja oli pienoinen pettymys. Siinä oli paljon aineksia siihen, että se olisi minut ihastuttanut, mutta sitä se ei täysin tehnyt. Matkustelen itse melko paljon ja pidän yleensä matkustamiseen liittyvistä kirjoista joissa vietetään aikaa lentokentillä, juna-asemilla ja muissa vastaavissa paikoissa, joissa aika on tavallaan pysähdyksissä. Siltä osalta kirja upposi minuun, pidin siitä kuinka lentokenttä oli kuvailtu ja tunnelma siellä. Myös kevyt kerronta ja ajan hidas liikkuminen suloisesti alkavassa tarinassa vaikutti hyvältä alulta, mutta tarinan edetessä Hadleyn ja Oliverin rakkaustarina taas ei uponnut täysin minuun.

Minulta meni kirjaa lukiessani jotenkin kokonaan ohi se hetki kun Hadley ihastui Oliveriin. Tapahtui se sitten hitaasti tai nopeasti, minä en jotenkin pintaa syvemmälle heidän tarinaansa nähnyt. Aion lukea vielä joskus tämän kirjan toisenkin kerran ja toivon, että huomaan silloin jotain mikä minulta saattoi nyt jäädä huomaamatta. Muuten mielestäni kirjassa oli hyvin käsitelty Hadleyn ja Oliverin suhteista heidän vanhempiinsa. Kirja oli hyvä, mutta toivon sen olevan vielä parempi toisella lukukerralla.

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

 Alkuteos: Hush, Hush
Ilmestymisvuosi: 2009
Sivumäärä: 299
Arvosana: ★★

Romanssinpoikaset, illat hämyisessä pelihallissa ja yön selkään kiitävät moottoripyörät eivät kuuluneet Nora Greyn elämään. Kunnes hänen biologian opiskeluparikseen ilmestyy Patch-niminen salaperäinen muukalainen. Tumman ja synkänkomean Patchin tutkimaton hymy ja ihmeelliset silmät kiehtovat Noraa kuin yölamppu perhosta. Kuka Patch oikein on ja mistä hän on tullut? Poika tuntuu olevan kaikkialla missä Norakin, lukevan tämän ajatuksia ja tietävän hänestä jopa ystäviä enemmän. Rakastuminen ei ole koskaan ollut näin enkelimäisen ihanaa - ja äkkiä myös tappavan vaarallista.
 Patchin ilmaantumiseen kytkeytyy sarja selittämättömiä ja pelottavia tapahtumia, jotka saavat Noran epäluuloiseksi. Voiko Patchiin turvautua vai pitäisikö juuri häntä varoa? Noran etsiessä vastauksia hän törmää totuuteen, joka on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Hän huomaa olevansa osa kostonhimosta, uhrimurhista, lankeemuksistaa ja kielletystä rakkaudesta koostuvaa vyyhteä. Käynnissä on ikiaikainen taistelu, joka käydään kuolemattomien ja langenneiden sielujen kesken...

Tyttö tapaa salaperäisen ja vaaraa uhkuvan pojan biologian tunnilla, jouduttuaan pojan pariksi. Tyttö kiinnostuu komeasta pojasta, mutta poika vaikuttaa haluavan vain päästä eroon tytöstä. Twilighthan tästä mieleen tuli heti ensimmäisenä. Huono versio vain siitä, jossa on enkeleitä tilalla. En pitänyt kirjan kirjoitustyylistä enkä oikeastaan yhdestäkään hahmosta koko kirjassa. Melkeinpä mitkään henkilöiden lausahdukset eivät olleet mitenkään kekseliäitä tai uskottavia, vaan lähinnä todella pinnallisia ja ärsyttäviä.

Paljon jätetään kertomatta ja vähän kaikkea on tungettu tarinaan mukaan. Turhia henkilöitä on aivan liikaa, eikä heistäkään kerrota oikeastaan mitään kiinnostavaa. Noran isä on kuollut äskettäin, äiti on paljon poissa, mutta ollessaan paikalla käyttäytyy epäuskottavasti, muutama etsivä ja poliisi, joidenka älyttömistä kysymyksistä en päässyt kärryille miksi niitä edes kysyttiin, Patchin kavereita, kamala määrä vihamiehiä/vihollisia jotka eivät liity millään tapaa oikein toisiinsa. Koko tarina oli hyvin sekava ja erikoisia paljastuksia tuli esiin koko ajan kuin jossain dekkarissa, kun ihmisiä murhailtiin.

Tämä kirja ei todellakaan sytyttänyt minua vaan sai enemmänkin ärsyyntymään suurimman osan ajasta mitä kirjan parissa vietin, mutta ei koko aikaa. Tarina parani loppua kohti sen verran, ettei kirjaa kuitenkaan kesken viitsinyt jättää. Uskoisin, että olisin pitänyt tästä huomattavasti enemmän jos kirjan henkilöiden puheissa olisi ollut edes hieman enemmän uskottavuutta. Odotin tältä kirjalta ainakin ihan mukiin menevää tarinaa, koska olin saanut paljon suositteluja tästä kirjasta, mutta eivät kyllä odotukset täyttyneet. Jää kyllä toinen osa lukematta.

Laini Taylor: Karou, savun tytär

Alkuteos: Daughter of Smoke and Bone
Ilmestymisvuosi: 2011
Sivumäärä: 538
Arvosana: ★★★★★

Karou opiskelee Prahan taidekoulussa ja hengaa kahviloissa kuten kuka tahansa nuori. Mutta Karou ei ole tavallinen tyttö. Hän osaa puhua kahtakymmentä kieltä ja on loistava piirtäjä, jonka luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia.
Muut eivät tiedä, että kimeerit ovat oikeasti Karoun ystäviä: Issa, joka on käärme vyötäisiltä alaspäin ja nainen vyötäisiltä ylöspäin; Yasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät. Ja Brimstone, oinaansarvinen toivomuskauppias, jonka salaperäinen firma on Karoun koti. Ihmeellistä kyllä, ihmiset näyttävät kimeerien silmissä vajaavaisilta, sillä tavallinen keho ilman muilta lajeilta lainattuja ominaisuuksia on heidän mielestään hukattu mahdollisuus.
Karou auttaa Brimstonea ja käy salaisilla matkoilla ympäri maailman. Yhdellä näistä matkoista Karou kohtaa Akivan, enkelin. Akivan tarkoitus on surmata Karou, joka kuitenkin pääsee pakoon. Akiva lähtee etsimään häntä ja huomaa pian rakastuneensa palavasti.

Aivan mahdottoman hyvä! Ihastuin kirjaan heti alusta alkaen. Koko alku asetelma tarinassa lupailee jo niin paljon. Karou on sinihiuksinen tyttö joka elää normaalissa maailmassa, mutta kuljettaa samaan aikaan hampaita ympäri maailman Brimstonelle jolla on oinaansarvet päässä. Kuulostaa melkein liiankin kummalliselta. Kun minulle selvisi, etteivät kimeerit tosiaan ole vain Karoun piirroslehtiön outoja puoli-ihmisiä vaan hän elää niiden kanssa, meinasin ruveta jo epäröimään onko tämä sittenkään sellainen kirja mistä pidän. Turhaan kuitenkin epäilin, tämä todellakin oli!

Karou on hyvä päähenkilö, tarpeeksi erikoinen sinisine hiuksineen tähän tarinaan ja siksi uskottava. Hän ei tiedä menneisyydestään oikeastaan mitään ja on muutenkin tietämätön ystäviensä kimeerien asioista, mikä saa tarinasta vain entistä mielenkiintoisemman ja jännittävämmän. Varsinkin kun hänelle alkaa selvitä asioita. Kirjan kaikki henkilöt sopivat niin hyvin tarinaan, ettei mikään tuntunut ikävältä henkilöltä lukuun ottamatta sitä seikkaa, että tarinassa liikkuu enkeleitä.

Kirjan mies päähenkilönä enkeli. Enkeli! Ei ei ei ei. Minä en pidä yhtään enkeleistä missään kirjoissa. Lentävät ihmiset taivaalla. En vain saa päähäni niitä liitämään luontevasti taivaalle suurin siivin. Olen jopa joissain tarinoissa, joissa enkeli on ollut pienessä sivuosassa, kuvitellut heidät vain mielessäni tavallisiksi ihmisiksi ilman siipiä. No tämä kirja onneksi teki poikkeuksen. Oikein paljon kun kirjasta pitää, niin pakkohan se oli sitten vain hyväksyä enkelit ja annoin niille tässä kirjassa mahdollisuuden. Onneksi myös annoin, koska tykästyin Akivaan, vaikka hän enkeli olikin. Sain kerrankin luotua päähäni kohtalaisen järkevän kuvan enkelistä tarinassa. Akiva henkilönä liikkui aika paljon täydellisyyden rajamailla, mutta ei onneksi mennyt rajan yli ja pystyin pitämään hahmosta.

Kirjan lopun paljastukset olivat aluksi minulle liikaa. Pidin liikaa Karousta itsestään, mutta kun aloin ajattelemaan asiaa niin nyt en varsinkaan millään malttaisi odottaa seuraavaa osaa, koska nyt on jotain mistä jatkaa toisessa kirjassa. Maailma jonka Taylor on luonut on niin häkellyttävän mielenkiintoinen ja koko kirjan tarina on niin omalaatuinen. Palavat enkelit, oudot kimeerit ja Brimstonen kauppa. Ehdottomasti yksi parhaita kirjoja joita olen lukenut. Tätä kirjaa ei voi laskea käsistä!

Seuraava osa Aika taistelun ja tähtivalon ilmestyy suomeksi 13.9.2013!

Cassandra Clare: Tuhkakaupunki

Alkuteos: City of Ashes
Ilmestymisvuosi: 2008
Sivumäärä: 399
Arvosana: ★★

Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray halusi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, eikä varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. LisäksiClaryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine, saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa.
Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä haluaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on yksin vastuussa Clary, taistelijoista kokemattomin...

Häijy kirja. Ei millään tavalla mielenkiintoinen aivan kirjan loppua lukuunottamatta. Lähes koko kirja oli melkoista sekamelskaa ja toisten perässä juoksemista. Meinasin moneen kertaan jättää kesken, mutta jos kesken olisin jättänyt, olisi koko kirja jäänyt homehtumaan pöydälle kokonaan. Luin sitten loppuun asti ja kyllä osataan olla ilkeitä. Jacen ja Claryn rakkaustarina mitä luultavammin jatkuu taas seuraavassa osassa ja eikö viimeinen paljastuskin ollut sen verran suuri, että eihän tätä sarjaa nyt kesken voi enää jättää.

Uudeksi lempihahmokseni ehdottomasti muodostui tämän kirjan ohella velho Magnus Bane. Ainut selväjärkinen henkilö, joka ei hosu ja häslää, vaan jolla on jotain järkevääkin sanottavaa. Magnus ei onneksi jäänyt vain pieneen sivurooliin vaan esiintyi pitkin kirjaa ja toivottavasti vielä seuraavissakin kirjoissa yhtä paljon.
Simonin muuttuminen vampyyriksi oli hyvä käänne. Ihmisenä sitä hahmoa ei olisi kyllä enää jaksanut tämän pidemmälle katsella. Itse luin takakannen jotenkin aivan ajattelematta ollenkaan mitä luin ja Simonin muuttuminen tuli minulle yllätyksenä, mikä oli tietenkin hyvä juttu.

Kirjan loistavat hahmot eivät kuitenkaan yksin pelasta koko kirjaa. Juoni ei vaan uponnut minuun. Kaikki juoksivat vain Muutoksen välineiden perässä ja samaan aikaan taistellaan Klaavin, Inkvisiittorin ja Marysen epäilyksiä vastaan. Myös Marysen suhtautuminen Jaceen keikahti ympäri vähän liian helposti. En pitänyt, mutta pakkohan se seuraava osa on kuitenkin lukea, kun liian mielenkiintoiseen kohtaan jäätiin.

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Alkuteos: The Hunger Games
Ilmestymisvuosi: 2008
Sivumäärä: 339
Arvosana: ★★★★★

 Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielevät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruuasta käyty sota. Raunioista syntyy Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli. Siinä nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on pelin voittaja.
Nälkäpeli-trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katniss Everdeenin kyvyt joutuvat koetukselle. Hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa...

 Luin Nälkäpelin nyt toista kertaa ja on tuo vaan hyvä kirja! Juoni on äärimmäisen koukuttava, kun ei tuota malta laskea käsistä ollenkaan. Luinkin koko kirjan kertaheitolla läpi jo toista kertaa, kun sopivasti sateinen päivä oli ja syy pysyä siksi sisällä. Täytyy kyllä myöntää, että jotenkin nyt toisella kerralla kirja ei ollut enää niin ällistyttävän hyvä, kun ensimmäisellä kerralla jolloin sain tosissaan jännittää henkilöiden puolesta. Kuitenkin yhtä mukaansa tempaava tämä oli kuin ensimmäiselläkin lukukerralla.

Nälkäpeli herättää todella paljon erilaisia tunteita. Kirjassa on eri ikäisiä lapsia ja nuoria joilla on surullisia kohtaloita heidän eläessä julman Panemin vallan alla. Kaikki henkilöt ovat taidokkaasti kuvailtuja ja heihin kiintyy kaikkiin omalla tavallaan, Rue heistä esimerkkinä. Pidin myös todella paljon elämän kolhimasta, mutta sisukkaasta päähenkilö Katnissista, minkä takia ehkä suurin miinus tämän kirjan kohdalla on se, etten sitten taas pidä Peetasta. Mahtava päähenkilö kenestä pidän ja sitten on Peeta. En vain yksinkertaisesti tykästynyt Peetaan, en edes tällä toisella lukukerralla. Ehdin valitettavasti kirjan alussa ihastua jo aivan liikaa Galeen, että oikeen harmittaa. Peeta on kuitenkin niin isossa roolissa tässä kirjassa, että mietin jopa laskeeko arvosana yhdellä tähdellä, koska en vain pidä Peetasta, mutta tarina on kuitenkin niin hyvä, ettei yksi henkilö koko lukukokemusta pilaa.

Tästä kirjasta olisi niin paljon kerrottavaa, mutta tätä on vaikea kuvailla paljastamatta juonta liikaa. Kirja on vain kaikella tavalla niin hyvin kirjoitettu. Voisin lähteä erittelemään eri asioita kirjasta, mutta kaikkiin kohtiin tulisi arvosteluna tylsästi erittäin hyvä, joten taidan jättää tämän arvostelun hyvin vähä sanaiseksi. Suosittelen kuitenkin kaikille ketkä eivät tätä vielä ole lukeneet, koska uskoisin, että tämä kirja uppoaa myös hyvin vanhempaankin lukijakuntaan.