tiistai 3. heinäkuuta 2012

Diane Chamberlain: Kesän lapsi


Alkuteos: Summer's child
Ilmestymisvuosi: 2000

Eräänä kesäaamuna auringonnousun aikaan yksitoistavuotias Daria löytää hiekkarannalta vastasyntyneen tyttövauvan. Kukaan Kill Devil Hillsin kylässä ei tunnu tietävän salaperäisen löytölapsen alkuperästä, ja niimpä Darian perhe adoptoi vauvan, joka ristitään Shellyksi.
Nyt, kaksikymmentäkaksi vuotta myöhemmin, Shellystä on kasvanut ihmeellisen kaunis nuori nainen, jota vuosien takainen arvoitus on alkanut vaivata. Kasvatusäitinsä tietämättä Shelly kirjoittaa kirjeen TV-toimittaja Rory Taylorille, ja pyytää tätä selvittämään vanhempiensa henkilöllisyyden.

Myönnettäköön, että tämä kirja tuli napattua luettavaksi ihan vain siitä syystä, että kirjalla oli kauniin kesäinen kansikuva ja olihan takakannen teksti ihan mielenkiintoinenkin. Ehkä odotin tältä liikoja, mutta mukaansa tempaiseva tämä ei ollut. Puoleenväliin asti kirja oli minun makuuni melko tylsää luettavaa, mutta onneksi sen jälkeen mielenkiinto alkoi jo heräämään tarinan juonta kohtaan ja loppua kohden tarina myös parani. Aika leppoista kesäluettavaa.

 ★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti