lauantai 6. lokakuuta 2012

J.R. Ward: Koston rakastaja

Alkuteos: Lover Avenged
Ilmestymisvuosi: 2009
Sivumäärä: 785

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukko.

Rehvenge on tottunut elämään varjoissa ja pärjäämään kovimpienkin yön kulkijoiden keskellä - ja jopa Mustan tikarin veljeskunnan kanssa. Rehvenge on pelottoman uroksen maineessa, ja siksi häntä pyydetään tappamaan vampyyrirodun kuningas. Rehvengen pimeä puoli haluaisi kuollakseen tarttua tilaisuuteen. Kun uroksen salainen sympath-identiteetti on paljastumaisillaan, hän käntyy yhä vain pimeämmäksi muuttuvan maailmansa ainoan valopilkun puoleen. Hän on turmeltumaton naarasvampyyri ja ainoa, joka voi erottaa Rehvengen ikuisesta tuhosta.

Tämä on siis Mustan tikarin veljeskunta sarjan seitsemäs osa ja myös seitsemäs minun kirjahyllyssäni. Aikaisemmat osat luin ennen tämän lukupäiväkirjan aloitusta ja siksi niistä ei ole eikä varmaankaan tule mitään merkintää tänne. Sellainen sarja tämä kuitenkin on, että kyttään kyllä tarkkaan milloin uusi osa ilmestyy ja olen ensimmäisten joukossa sitä heti ostamassa.
Rehvenge ei ollut minun suosikki hahmojani ja ehkä yksi vähiten kiinnostaviimista, mutta jotenkin ei jaksanut enää edes yllättää, että Ward on saanut hänestäkin todella koukuttavan kirjan kirjoitettua. Rehvengen ja Ehlenan tarinan lisäksi oli myös mukava lukea Johnista ja Xhexistä, joista näytti muodostuvat todella mielenkiintoinen pari. Ei ehkä minun lemppari kirjani tästä sarjasta, mutta hyvä silti.

★★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti