Laini Taylor: Karou, savun tytär

Alkuteos: Daughter of Smoke and Bone
Ilmestymisvuosi: 2011
Sivumäärä: 538
Arvosana: ★★★★★

Karou opiskelee Prahan taidekoulussa ja hengaa kahviloissa kuten kuka tahansa nuori. Mutta Karou ei ole tavallinen tyttö. Hän osaa puhua kahtakymmentä kieltä ja on loistava piirtäjä, jonka luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia.
Muut eivät tiedä, että kimeerit ovat oikeasti Karoun ystäviä: Issa, joka on käärme vyötäisiltä alaspäin ja nainen vyötäisiltä ylöspäin; Yasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät. Ja Brimstone, oinaansarvinen toivomuskauppias, jonka salaperäinen firma on Karoun koti. Ihmeellistä kyllä, ihmiset näyttävät kimeerien silmissä vajaavaisilta, sillä tavallinen keho ilman muilta lajeilta lainattuja ominaisuuksia on heidän mielestään hukattu mahdollisuus.
Karou auttaa Brimstonea ja käy salaisilla matkoilla ympäri maailman. Yhdellä näistä matkoista Karou kohtaa Akivan, enkelin. Akivan tarkoitus on surmata Karou, joka kuitenkin pääsee pakoon. Akiva lähtee etsimään häntä ja huomaa pian rakastuneensa palavasti.

Aivan mahdottoman hyvä! Ihastuin kirjaan heti alusta alkaen. Koko alku asetelma tarinassa lupailee jo niin paljon. Karou on sinihiuksinen tyttö joka elää normaalissa maailmassa, mutta kuljettaa samaan aikaan hampaita ympäri maailman Brimstonelle jolla on oinaansarvet päässä. Kuulostaa melkein liiankin kummalliselta. Kun minulle selvisi, etteivät kimeerit tosiaan ole vain Karoun piirroslehtiön outoja puoli-ihmisiä vaan hän elää niiden kanssa, meinasin ruveta jo epäröimään onko tämä sittenkään sellainen kirja mistä pidän. Turhaan kuitenkin epäilin, tämä todellakin oli!

Karou on hyvä päähenkilö, tarpeeksi erikoinen sinisine hiuksineen tähän tarinaan ja siksi uskottava. Hän ei tiedä menneisyydestään oikeastaan mitään ja on muutenkin tietämätön ystäviensä kimeerien asioista, mikä saa tarinasta vain entistä mielenkiintoisemman ja jännittävämmän. Varsinkin kun hänelle alkaa selvitä asioita. Kirjan kaikki henkilöt sopivat niin hyvin tarinaan, ettei mikään tuntunut ikävältä henkilöltä lukuun ottamatta sitä seikkaa, että tarinassa liikkuu enkeleitä.

Kirjan mies päähenkilönä enkeli. Enkeli! Ei ei ei ei. Minä en pidä yhtään enkeleistä missään kirjoissa. Lentävät ihmiset taivaalla. En vain saa päähäni niitä liitämään luontevasti taivaalle suurin siivin. Olen jopa joissain tarinoissa, joissa enkeli on ollut pienessä sivuosassa, kuvitellut heidät vain mielessäni tavallisiksi ihmisiksi ilman siipiä. No tämä kirja onneksi teki poikkeuksen. Oikein paljon kun kirjasta pitää, niin pakkohan se oli sitten vain hyväksyä enkelit ja annoin niille tässä kirjassa mahdollisuuden. Onneksi myös annoin, koska tykästyin Akivaan, vaikka hän enkeli olikin. Sain kerrankin luotua päähäni kohtalaisen järkevän kuvan enkelistä tarinassa. Akiva henkilönä liikkui aika paljon täydellisyyden rajamailla, mutta ei onneksi mennyt rajan yli ja pystyin pitämään hahmosta.

Kirjan lopun paljastukset olivat aluksi minulle liikaa. Pidin liikaa Karousta itsestään, mutta kun aloin ajattelemaan asiaa niin nyt en varsinkaan millään malttaisi odottaa seuraavaa osaa, koska nyt on jotain mistä jatkaa toisessa kirjassa. Maailma jonka Taylor on luonut on niin häkellyttävän mielenkiintoinen ja koko kirjan tarina on niin omalaatuinen. Palavat enkelit, oudot kimeerit ja Brimstonen kauppa. Ehdottomasti yksi parhaita kirjoja joita olen lukenut. Tätä kirjaa ei voi laskea käsistä!

Seuraava osa Aika taistelun ja tähtivalon ilmestyy suomeksi 13.9.2013!

Cassandra Clare: Tuhkakaupunki

Alkuteos: City of Ashes
Ilmestymisvuosi: 2008
Sivumäärä: 399
Arvosana: ★★

Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray halusi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, eikä varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. LisäksiClaryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine, saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa.
Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä haluaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on yksin vastuussa Clary, taistelijoista kokemattomin...

Häijy kirja. Ei millään tavalla mielenkiintoinen aivan kirjan loppua lukuunottamatta. Lähes koko kirja oli melkoista sekamelskaa ja toisten perässä juoksemista. Meinasin moneen kertaan jättää kesken, mutta jos kesken olisin jättänyt, olisi koko kirja jäänyt homehtumaan pöydälle kokonaan. Luin sitten loppuun asti ja kyllä osataan olla ilkeitä. Jacen ja Claryn rakkaustarina mitä luultavammin jatkuu taas seuraavassa osassa ja eikö viimeinen paljastuskin ollut sen verran suuri, että eihän tätä sarjaa nyt kesken voi enää jättää.

Uudeksi lempihahmokseni ehdottomasti muodostui tämän kirjan ohella velho Magnus Bane. Ainut selväjärkinen henkilö, joka ei hosu ja häslää, vaan jolla on jotain järkevääkin sanottavaa. Magnus ei onneksi jäänyt vain pieneen sivurooliin vaan esiintyi pitkin kirjaa ja toivottavasti vielä seuraavissakin kirjoissa yhtä paljon.
Simonin muuttuminen vampyyriksi oli hyvä käänne. Ihmisenä sitä hahmoa ei olisi kyllä enää jaksanut tämän pidemmälle katsella. Itse luin takakannen jotenkin aivan ajattelematta ollenkaan mitä luin ja Simonin muuttuminen tuli minulle yllätyksenä, mikä oli tietenkin hyvä juttu.

Kirjan loistavat hahmot eivät kuitenkaan yksin pelasta koko kirjaa. Juoni ei vaan uponnut minuun. Kaikki juoksivat vain Muutoksen välineiden perässä ja samaan aikaan taistellaan Klaavin, Inkvisiittorin ja Marysen epäilyksiä vastaan. Myös Marysen suhtautuminen Jaceen keikahti ympäri vähän liian helposti. En pitänyt, mutta pakkohan se seuraava osa on kuitenkin lukea, kun liian mielenkiintoiseen kohtaan jäätiin.

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Alkuteos: The Hunger Games
Ilmestymisvuosi: 2008
Sivumäärä: 339
Arvosana: ★★★★★

 Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielevät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruuasta käyty sota. Raunioista syntyy Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli. Siinä nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on pelin voittaja.
Nälkäpeli-trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katniss Everdeenin kyvyt joutuvat koetukselle. Hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa...

 Luin Nälkäpelin nyt toista kertaa ja on tuo vaan hyvä kirja! Juoni on äärimmäisen koukuttava, kun ei tuota malta laskea käsistä ollenkaan. Luinkin koko kirjan kertaheitolla läpi jo toista kertaa, kun sopivasti sateinen päivä oli ja syy pysyä siksi sisällä. Täytyy kyllä myöntää, että jotenkin nyt toisella kerralla kirja ei ollut enää niin ällistyttävän hyvä, kun ensimmäisellä kerralla jolloin sain tosissaan jännittää henkilöiden puolesta. Kuitenkin yhtä mukaansa tempaava tämä oli kuin ensimmäiselläkin lukukerralla.

Nälkäpeli herättää todella paljon erilaisia tunteita. Kirjassa on eri ikäisiä lapsia ja nuoria joilla on surullisia kohtaloita heidän eläessä julman Panemin vallan alla. Kaikki henkilöt ovat taidokkaasti kuvailtuja ja heihin kiintyy kaikkiin omalla tavallaan, Rue heistä esimerkkinä. Pidin myös todella paljon elämän kolhimasta, mutta sisukkaasta päähenkilö Katnissista, minkä takia ehkä suurin miinus tämän kirjan kohdalla on se, etten sitten taas pidä Peetasta. Mahtava päähenkilö kenestä pidän ja sitten on Peeta. En vain yksinkertaisesti tykästynyt Peetaan, en edes tällä toisella lukukerralla. Ehdin valitettavasti kirjan alussa ihastua jo aivan liikaa Galeen, että oikeen harmittaa. Peeta on kuitenkin niin isossa roolissa tässä kirjassa, että mietin jopa laskeeko arvosana yhdellä tähdellä, koska en vain pidä Peetasta, mutta tarina on kuitenkin niin hyvä, ettei yksi henkilö koko lukukokemusta pilaa.

Tästä kirjasta olisi niin paljon kerrottavaa, mutta tätä on vaikea kuvailla paljastamatta juonta liikaa. Kirja on vain kaikella tavalla niin hyvin kirjoitettu. Voisin lähteä erittelemään eri asioita kirjasta, mutta kaikkiin kohtiin tulisi arvosteluna tylsästi erittäin hyvä, joten taidan jättää tämän arvostelun hyvin vähä sanaiseksi. Suosittelen kuitenkin kaikille ketkä eivät tätä vielä ole lukeneet, koska uskoisin, että tämä kirja uppoaa myös hyvin vanhempaankin lukijakuntaan.

Cassandra Clare: Luukaupunki

Alkuteos: City of Bones
Ilmestymisvuosi: 2007
Sivumäärä: 443
Arvosana: ★★★

 15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clary huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon.
Kun sitten Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoilta näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.
Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjonmetsästäjä Jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti...

Viihdyttävä. Se on sana mikä tästä kirjasta tulee ensimmäisenä mieleen. Komia kirjan kansi sai ainoastaan minut ostamaan kirjan joskus parisen vuotta sitten, jolloin minulla ei ollut mitään tietoa koko kirjasta. Katsoin, että takakansi vaikutti perus fantasiatavaralta, ei mitään ihmeempiä, mutta kirja yllätti minut todella positiivisesti. Kirjan ostamisen jälkeen olen lukenut tämän jo varmasti neljään kertaan, vielä kertaakaan lukematta kuitenkaan sarjan seuraavaa osaa. Tänään kuitenkin mentyäni kirjastoon silmiini iski Varjojen kaupunkien toinen osa Tuhkakaupunki ja kyllä hymy nousi kasvoille. Vihdoinkin pääsen lukemaan myös toisen osan! Sitä ennen päätin kuitenkin sanoa muutaman sanan tästä ensimmäisestä osasta, jonka juuri sain loppuun luettua parin viikon tauon jälkeen.

Kirjan henkilöhahmot ovat pitkästä aikaa kaikki ihan hauskoja tai vähintäänkin siedettäviä. Tavallaan pidän jokaisesta, vaikka ärsyttäviä tai lapsellisia puolia jokaisella olikin, mutta kyllä Jace minun lempparihahmokseni nousi hyvin pian. Oikeastaan ketään liian ärsyttävää hahmoa ei varsinaisesti ollut, vaikka Simon kyllä osasi olla todella rasittava. Hänet olisi voinut jättää ulos minun puolestani tarinasta.
 Huumori on mukavan leppoisaa ja tarina kerrotaan mukavan kevyellä tavalla, ettei tule hetkiä jolloin tekisi mieli laskea kirja käsistä. Kaikki erikoiset olennot vampyyrit, demonit, ihmissudet, velhot ja muut on saatu yllättävän hyvin mahtumaan samaan tarinaan saamatta sitä tuntumaan liian sekalaiselta sopalta. Erilaisia olentoja oli ehkä hieman liikaa, mutta menkööt nyt tämän kerran. Pidin kirjan kevyestä sävystä ja sen helppolukuisuudesta, vaikka se paikoittain välillä tuntuikin ehkä hieman tökkivän, kun johdat tuntuivat hieman liian lapsellisilta.

Muutamat juonenkäänteet ja loppu paljastukset saivat minut nyrpistämään nenääni. Pilasivat oikeastaan minun lukukokemukseni. Muutamasta henkilöstä tuli liian yllättäen shokeeraavia paljastuksia. SPOILAAN NYT VAROITUS. (Olen niin viimeisiä ihmisiä ketkä tästä kirjasta kirjottavat, joten suon itselleni nyt spoilauksen tähän paikkaan, kun lähes kaikki tämän kirjan jo varmasti tietävät.) Miten ihmeessä Jace voi olla Claryn veli!! Koko paljastus sai minut lyötyä täysin ällikällä, enkä todellakaan odottanut tällaista paljastusta! Enkä todellakaan pitänyt tästä tiedosta ja nyt kovasti herättelen toiveita, että tieto paljastuu vääräksi tai huijaukseksi seuraavassa osassa, koska en tiedä miten tämä asia muuten saataisiin korjauttua seuraavassa osassa. Kamalaa. Arvosana putosi myös täysin näistä typeristä juonenkäänteistä. Koetan nyt tästä järkytyksestä jo neljättä kertaa selvityneenä päästä vihdoin sarjan toiseen osaan.

Niille ketkä eivät vielä tienneet tai muistaneet Luukaupungista tulee aivan pian elokuva ulos. Nimittäin jo 21.8.2013! Elokuvan trailerista päätellen se on todella rajoilla iskeekö elokuva minuun, onko se liian fantasiatäytteinen, mutta ehdottomasti pakko katsoa kuitenkin.

Syksyn aktivoituminen

Kesä alkaa ollakin pian näillä näppäimillä jo ohi, mikä on blogin kannalta positiivinen asia. En ole ehtinyt kesällä oikeastaan juuri ollenkaan lukea. Ainoat kirjat joita olen aikani kuluksi toisinaan kahlannut läpi, ovat olleet sellaisia, etten ole niistä tänne kirjoittanut. Ne ovat sellaisia kirjoja joita olen jo aijemmin lukenut, eikä minulla ole oikeastaan mitään sanottavaa niistä enää ja kesäni koostui lähes kokonaan niistä. Nyt kuitenkin syksyn tullessa työt loppuu ja opiskelut alkaa. Kavereiden näkeminen jää myös pakostakin vähemmälle ja aikaa jää silloin rutkasti kirjoille! Syksy onkin vieläpä parasta aikaa lukea kirjoja. Kaikkialla on pimeää ja liian kylmä, jolloin kotona voi kaivautua viltin alle juomaan kuumaa kaakaota ja uppoutua hyviin uusiin kirjoihin.

Eniten minua nyt jälkeen päin ottaa päähän on, että missasin molemmat lukumaratonit jotka kesällä järjestettiin. Harkitsenkin nyt tässä oman pienen lukumaratonin pitämistä jonain viikonloppuna, koska idea kuulosta liian hauskalta jättää toteuttamatta. Eikä minulla ole oikein kärsivällisyyttä jäädä odottamaan viraallisen yleisen lukumaratonin uutta päivämäärää, koska en ainakaan onnistunut löytämään mistään milloin seuraava saattaisi olla. Muutamia kuukausia en millään jaksa ainakaan odottaa, joten taidan pitää oman lukumaratonin ensi viikonloppuna jos muuta ohjelmaa ei ilmaannu. :>  Nyt suuntaan kuitenkin kirjastoon lainaamaan kasan luettavaa, kun kesä vihdoin on ohi!

Arvostelu muutos

Huomasin juuri, ettei kirjojen arvostelussa ole päätä eikä häntää. Tai tarkemmin sanottuna niille antamissani viimeisissä tähdissä. Ne eivät ole vertailu kelpoisia. Mietin juuri minkä arvosanan annan juuri lukemalleni kirjalle, enkä voinut antaa sitä arvosanaa minkä olisin halunnut, koska sitten olisin pitänyt sitä yhtä vielä huonompaa kirjaa huonompana. Siinä vasta tenkkapoo.

Täytyy siis saada nyt joku järki tähän arvosteluun. Jätän kaikki plussat ja puolikkaat nyt siis antamatta. Selkeyttää huomattavasti arvostelua ja annan vain kokonaisia tähtiä. Tulee jokin roti tähän toimintaan. <:

★★★★★ Kirja oli aivan täydellisyyttä hipova ja huikea lukukokemus.
★★★★ Pidin kirjasta erittäin paljon, mutta jotain jäi vielä hieman uupumaan, vaikka erittäin hyvä olikin.
★★★ Kirja oli hyvä, mutta minulla on jotain kritisoitavaakin, miksei kirja niin kovasti kolahtanut.
★★ Kirjassa oli nyt selkeästi jotain mätänä. En pitänyt jostain syystä, vaikkei kirja nyt aivan onneton ollutkaan.
★ Kirja oli huono. Ei saanut minua mukaan millään tavalla.

Ally Condie: Tarkoitettu

Alkuteos: Matched
Ilmestymisvuosi: 2011
Sivumäärä: 339
Arvosana: ★★★

17 -vuotias Cassia elää uudessa uljaassa Yhteiskunnassa. Elämä siellä on täydellisen säänneltyä. Yhteiskunta päättää, mitä ihmiset syövät, kuinka he pukeutuvat, missä he työskentelevät, milloin he kuolevat. Ja kun kansalaiset täyttävät 17, Yhteiskunta esittelee heille myös heidän tulevan kumppaninsa.

Parit ovat yleensä toisilleen ennalta tuntemattomia, optimaalisesti yhteen sopivia henkilöitä. Cassialle valittu poika on kuitenkin yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia myöhemmiin tutkii saamaltaan mikrokortilta Xanderin tietoja, ruudulle ilmestyvät Kyn, toisen tutun pojan kasvot. Kyn kuvan nähtyään Cassia alkaa kyseenalaistaa asioita. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani, täydellinen Xander vai salaperäinen Ky? Uskaltaako Cassia uhmata sääntöjä ja valita itse?

Dystopiaromaani... niin aikas huvittavaa. Juuri edellisen kirjan luettuani lupasin itselleni, etten koske pitkällä tikullaan sellaisiin kirjoihin vähään aikaan. Tässä sitä ollaan, heti lukemassa toista samanlaista. No ihan hyvä juttu kuitenkin. Kirja osoittautui hyväksi! Tämä tulevaisuuden maailma ei edelleenkään nappaa kovinkaan paljon, mutta kun avoimin mielin koetin lukea niin tarinahan osoittautui hyväksi. 

Tulevaisuuden niin kovin rajoitettu elämä on hieman liian ahdistavaa luettavaa minun makuuni, mutta se menetteli tässä kirjassa. Tarina on kirjoitettu muuten niin, että se on kevyttä ja helppoa luettavaa. Tavallaan pidän kirjoittajan kirjoitus tyylistä, mutta tavallaan taas en. Kallistun kuitenkin sen puolelle, että pidän. Paljon pohdiskeluja ja kielikuvia, jotka sopivat hyvin kirjan kevyeen kulkuun. Olisin kaivannut kuitenkin enemmän tietoa päähenkilöistä. Ne jäivät hieman liian sieluttomiksi, vaikka loppu puolella Ky:sta alkoinkin jo pitämään. Myös päähenkilö Cassia oli pitkästä aikaa uskottava hahmo, hyvin ajatuksin, eikä niin lapsellisesti kapinoiva kuten edellisten lukemieni kirjojen päähenkilöt. 

Kuitenkin kokonaisuudessaan kirjasta puuttui selkeä juoni. Moni asia jäi tavallaan käsittelemättä, kaikesta saatiin vain pintaraapaisu. Totta kai kirjan ollessa ensimmäinen osa, tarkoitus ei olekaan selittää kaikkea, mutta nyt tässä tapauksessa minä jäin hieman liian paljon tyhjänpäälle. Pidän enemmän kirjoista joilla on selkeä runko ja rakenne, juoni jonka etenemistä seurataan. Kirja muistutti monella tapaa Nälkäpeliä, mutta vailla niin selkeää punaista lankaa. 

Nyt pari tuntia kirjan lukemisen jälkeen aloin tosiaan jo epäröimään, että onko minulla sittenkään niin kova kiire lukea toinen osa Rajalla. Luotan kuitenkin pari tuntia sitten heti kirjan lukemisen jälkeen tulleisiin tunteisiin, jotka olivat, että nyt heti samantien on saatava toinen osa käsiini. Jollain tapaa tämä kirja kuitenkin siis sai minut mukaansa ja lainaankin heti huomenna toisen osan.